Parin päivän päästä erääntyy laivalippujen maksu. Liput Travemündeen edestakaisin on varattu viime vuoden tapaan. Karttoja on selattu ja suunnitelmiakin on, mutta ainahan kaikki voi muuttua vielä.

Sanomattakin on selvää, että auto on huollossa, eikä kaikki ole kunnossa! Ihan kuin viime vuonna. Ja ihan yhtä selvää on, että kaikki on aivan auki Travemündeen tulon jälkeen. Siitä lähtee moottoriteitä joka suuntaan.

 

 

Miehellä on uusi auto ja toinen nainen.

Auton hankintaan sain sanoa sanani minäkin. Toivoin vain ilmastointia ja automaattivaihteita ja ne sain. Mies halusi sellaisen ilmastoinnin, että sen voi säätää kummallekin erikseen, ja sekin siinä on. Ja vihdoin viimein minulla on sellaiset avaimet, jolla voi etäsulkea ja etäavata auton. Sellaisista olen aina haaveillut. Se on aina tuntunut jotenkin coolilta. Auton väri on niin mitäänsanomattoman harmaa, että sitä on hankala löytää parkkihalleista ja parkkipaikoilta, mutta avot, kunhan osoittelee avaimella ja klikkailee, niin sieltähän se iskee silmää takaisin.

634262.jpg

Miehen toinen nainen onkin sitten kovempi pala. Onhan Mies sitä jo pohjustanut, puhunut siihen malliin jo vuosia, mutta olen kuvitellut saaneeni hänet vielä vakuuttumaan siitä, että vanha riittää. Nyt se sitten tuli ja kuulemma lähtee meidän mukaan matkalle. Otettiin kokeeksi mukaan reissulle Pohjanmaalle ja takaisin, ja on siinä tottumista! Heti alkumatkasta nainen  kärtti päästä joka ikiselle matkan varrella olleelle huoltoasemalle: "Ota oikeanpuoleinen liittymä! Käänny oikealle nyt!" Ja huoltoasemia riitti. Lopulta Toijalassa sitten mentiin. Tampereen jälkeen tuli isompi kina, kun itse ajattelin ajaa Seinäjoelle Vaasan opasteita seuraten, mutta nainen vaati kääntymään jostain Ylöjärven paikkeilta Virroille ja ties mihin. Jatkoin itsepäisesti Vaasaan, minähän olin sentään ratissa. Kahdeksantoista kilometriä typykkä jaksoi inttää ja vaatia u-käännöstä, mutta minä vain ajoin. Lopulta voitin, ja typykkä ilmoitti, että matkahan sitten vielä kestää, ja laski minuutilleen, kuinka kauan. Ikään kuin minä ajaisin jotenkin ennustettavasti! Parkanon jälkeen nainen vaati vielä päästä itse suunnittelemalleen reitille, mutta pysähdyin pientareelle, otin kartan esiin ja harkittuani pidin taas oman pääni. Seinäjoen ja Nurmon se tunsi, siellä siitä oli apuakin.

Sillä oli muutenkin ikävä asenne ajamiseeni. Huomautteli ylinopeudesta aika kärkkäästi. Joskus tästä tietysti oli hyötyäkin, kun tuolla tiellä on niitä kameratolppia. Mutta nainen ei ollut ihan tarkka. Kerran oli tulla kunnon riita. Ihan varmasti oli satasen rajoitus (Poikakin näki sen), mutta nainen kiljui viidentoista sekunnin välein: "Huomio!" ja vaati minua ajamaan kahdeksaakymppiä. Mies pahalainen meni vielä sen puolelle ja kannusti sitä arvostelemaan nopeudenvalintaani. Mitähän tästä vielä seuraa?

 
Matkalle lähtö jännittää aina vähän. Mennään kauas ja ollaan erossa niistä, joiden kanssa eletään arkea, ja tuntuu vähän haikealtakin. Mies hoiteli viimeiset valmistelut ajoissa kuntoon, pesi auton, palautti kirjat ja pakkaili ja niin ehdittiin vielä olla illansuu perheen kanssa koolla. Pihan pöydän ympärillä sireenien alla istuessa tuntui ihan hullulta ajatukselta lähteä yleensä mihinkään. Omat lapset puolisoineen tuntuivat äärettömän mukavilta, ja neljä pientä serkusta olivat jokainen juuri sellaisessa vaiheessa, että yli viiden viikon ero heistä ei tunnu mitenkään mielekkäältä. Tällä välin varmaan yksi nousee seisomaan, toinen saa kymmeniä sanoja lisää, kolmas täyttää neljä vuotta ja neljäs ehtii lukea monta uutta kirjaa, ja me vain ajellaan jotain ruuhkaisia Keski-Euroopan teitä ja nukutaan taas ties missä ja otetaan kuvia maisemista ja muuta kaikenlaista lähes turhaa, kun ihan yhtä hyvin voitaisiin nauttia kesästä ja viedä tenavia Seurasaareen oravia syöttämään. Kirjoitin nämä mietteet muistiin, että muistaisin ensi vuonna, kun matkakuume iskee.
 
 

Koko alkuviikko on siivoiltu ja pakattu matkaa varten ja hoidettu viimeisiä työasioita lähtöhetkeen asti. Rouva oli töissä vielä lähtöpäivänäkin. Laiva odotti jo satamassa, kun Rouva sanoi, ettei vielä mennä jonottamaan. Käytiin siis kotona. Ihan kuin ajoissa oleminen olisi jotenkin häpeällistä, parempi olisi kai hypätä vasta liikkuvaan laivaan. (Kysyn vaan, mitä ideaa on odottaa autossa helteessä pari tuntia etukäteen?)

Ihan ajoissa oltiin ja laivan vielä ollessa satamassa oli aikaa tekstailla kavereille tervehdyksiä. Lämpimästä ja aurinkoisesta Helsingistä lähdettiin.

645298.jpg

Mennään ensimmäistä kertaa uusilla Finnlinesin Star –laivoilla. On vanha Hansa parempi. Hansat ovat pieniä ja perinteisiä rahtilaivoja. Nämä uudet ovat 500 henkeä vetäviä kolosseja, hytitkin pieniä kuin ruotsinlaivoilla. Ruokalista on huomattavasti vaatimattomampi, ei ole riistaruokia, ei rapuja, ja Rouva valitti, kun ei lounaalla ollut kalavaihtoehtoa ollenkaan, oli vain härkää, poronkäristystä ja karjalanpaistia. Jälkkäriksikin oli juustopöydän lisäksi vain kahta lajia jäätelöä ja suklaamousse! Tässä Finnmaid –laivassa meillä on kyllä laivan paras näkymä ruokapöydästä, niin edessä ja niin keskellä kuin vain mahdollista. Perämieskin on tuttu parin viikon takaisista ristiäisistä.

Onneksi laiva on tänään lähes tyhjä, alle 100 matkustajaa. Ei ole ruuhkaa ruokajonossakaan. Tosin naapurimaan autonkuljettajat, ne, joiden kielessä on kahdeksan s –kirjainta, oikaisevat hihattomissa t –paidoissaan, varvastossuissaan ja shortseissaan suoraan lämminruokatiskille, pupunrehujen ohi. Tosi mies ei näköjään vihreätä lautaselleen päästä. Kyllä vihreä hyvääkin voi olla. Söin äsken pestokastikkeessa pyöriteltyjä mozzarellapalloja ja ainakin ne olivat hyviä.

Rouva luki jotain matkakuvausopasta ja kokeili säätää itse kameran valotusaikoja ja aukkoja ja herkkyyksiä. Julkaistavaksi se valitsi kumminkin kameran automaattisten säätöjen kanssa otetun kuvan. Taisi olla liian vaativa kohde harrastajavalokuvaajalle, aurinko ja meri vastavaloon.

645300.jpg

Itse asiassa koko matka oli tyssätä heti alkuunsa. Kun ensimmäiset kuvat piti saada tietokoneelle, kone ei suostunutkaan ymmärtämään, että kamera oli kytketty kiinni. Ensimmäinen naiseni oli hermostua, ja lähellä oli uuden formaatin keksiminen: Kuinka nopeasti ja millä tavoin voi lopettaa lomamatkan heti alkuunsa. Ymmärsin niin, että elleivät kuvat siirry tietokoneeseen, laivalla on pian yksi paluumuuttaja lisää. Onneksi kuvien siirto lopulta onnistui.

Hyvä päivä. Ihan pelkkää löhöämistä, mikä sopii erinomaisesti loman alkuun. On vain syöty monta kertaa päivässä, istuttu vähän kannella auringossa ja nukuttu hyvän yön päälle kunnon päiväunet.

--------------

Ollaan jo Lyypekissä ja vietetään eka Saksan yö hostellin kerrossängyssä ennen kuin lähdetään ajamaan. Mies sai heti aluksi loman tunnun, kun istuttiin kävelykadulla ja kuunneltiin katusoittajaa, joka lauloi 60-luvun hittejä ja laulatti yleisöään. Oluen kanssa se ei ollut tarkkana, sai vahingossa ison, kun ei huomannut, mitä tarjoilija kysyi. Minä kuulin paremmin ja korjasin heti, että haluan vain kleines.

Toisesta naisesta oli hyötyä. Se osasi suoraan Am Burgtor -hostelliin, vaikka alku vaikutti tosi huonolta: oltiin vasta laivasta pois ajamassa, niin nainen käski tehdä heti U-käännöksen.

 
 

Heti Lyypekistä lähtiessä koin sielujen sympatiaa Miehen toisen naisen kanssa. Se ei ohjannut moottoritielle suinkaan selkeintä reittiä, vaan pienten asuinkatujen ja torien kautta. Samalla tavalla se toimi matkan varrella myöhemminkin, järjesti pikku sightseeingin kaupungilla sen sijaan että olisi neuvonut samalla tavalla kuin paikalliset olivat viitoittaneet. Minusta on aina kiva katsoa kaupunkia. Moottoritiellä oli taas paljon Schumacherin sukua, mutta myös kymmeniä poliisiautoja ajamassa etelään. Olisivatko olleet palaamassa G8-tehtävistä?

Poikkesimme matkan varrella sivistämään itseämme Belgen-Belsenin keskitysleirillä, jossa kuoli 30 000 juutalaista. Näyttelyn kuvat olivat todella ahdistavia ja esittelyfilmissä näytettiin, miten englantilaiset pakottivat SS-vartijat hautaamaan uhreja ja katselemaan, mitä olivat tehneet. Järkyttävän näköistä. Kartta Saksan liittolaisista sodassa Suomi mukaan luettuna näytti tosi pahalta, vaikka ei tainnut Suomella olla vaihtoehtoja. Englantilaiset polttivat koko leirin 1945 peläten epidemioiden leviämistä. Niinpä nyt paikalla on vain muistomerkkejä, joukkohautojen kumpuja ja ahdistava hiljaisuus.

652833.jpg

Muistomerkkien päällä oli pikkukiviä juutalaiseen tapaan. Joihinkin oli liitetty viestejä.

652835.jpg

 

Synkän muistomerkkikäynnin jälkeen Mies ei suostunut kääntymään matkan varrella Marienbornin Gedänkstättelle (eli muistomerkille). Moottoritietä ohi ajettaessa sitten nähtiin, että samalla olisi nähty Itä- ja Länsi-Saksan välinen raja-asema, joka oli säilytetty jälkipolville. Pitkän pitkät tarkistuspisteet, vartio- ja ampumatornit olisi voinut katsoa lähempääkin ja ottaa kuvan. Samoissa maisemissa oli tuulivoimaloita ihan valtavasti.

653700.jpg

 

Oltiin ajateltu muutenkin sivistää itseämme käymällä ihan sivistyneesti Lutherstadt Wittenbergissä, kirkoissa, Lutherin talossa ja Melanchtonin talossa. Käynti olisi sopinut niin mukavasti Agricolan merkkivuoteen, Agricolahan opiskeli myös Wittenbergin yliopistossa. Mutta usein sattuu matkalla, että ei tule oikein otettua asioista selvää, ja niinpä törmäsimme väenpaljouteen. Menossa on Luthers Hochzeit. Lutherin häät. Juhlakansaa olikin sankoin joukoin kokoontunut Lutherin merkeissä. Lutherin kotoa kirkolle asti juhlakansa vaelsi edestakaisin. Osa oli Lutherin kunniaksi pukeutunutkin keskiaikaiseen tyyliin.

652840.jpg

 

Kovin moderneilta juhlat muuten vaikuttivat, ja eräällä torilla Luther-orkesteri soitti hämmästyttävän modernia musiikkia. Korostus oli heikolla tahdinosalla, vaikutteita oli muutenkin saatu Afrikasta ja saksalaisen musiikin osuus oli pieni. Emme olleet tienneetkään, että niin moni Beatles-sävelmä onkin alun perin Lutherin käsialaa. Mielenkiintoista oli seurata myös Luther-kasvomaalausta ja Luther-oluen ja -makkaran myyntiä. Välillä tuli mieleen, että ollaan Porin Jazz–kadulla, tosin tämä oli neljä kertaa niin pitkä. Parin tunnin kiertelyn jälkeen heräsi epäilys, että Lutherilla ei ole tämän festivaalin kanssa mitään tekemistä. Ennemminkin mieleen tulivat suomalaiset tavat juhlia vappuna tai juhannuksena. Niin tai, onhan Suomessakin Aitoon kirkastusjuhlat. Saa nähdä, onko sunnuntaina meno toisenlaista. Näytti siltä, että suurin osa lauantain juhlakansasta ei jaksa aamulla kirkkoon lähteä.

Olimme ajoissa liikkeellä, kun halusimme varmasti löytää ajoissa parkkipaikan ja varmistaa sisään pääsyn Lutherin oman kirkon Stadtkirchen juhlajumalanpalvelukseen. Lauantain aavistukset väkimäärästä kävivät (onneksi) toteen. Parkkipaikka oli vielä niin tyhjä, että edes hauskat rahastajamiehet eivät vielä olleet vaivautuneet paikalle ja ehdimme hyvin kävellä kirkkoonkin. Oli siellä väkeä, mutta ei sentään täynnä. Jumalanpalvelus oli rakennettu 1643 sävelletyn virren ympärille, jossa oli 16 säkeistöä. Joka välissä laulettiin sitä, ja siitä oli saarnakin. Luterilaisille naispapeista kiistelijöille tiedoksi: alttarilla oli naispappi, tekstit luki maallikkomies, maallikkonainen laulatti väellä gloriaa kaanonina ja saarnan piti professori, jolla oli punainen rusetti ja smokki, eikä lipereitä tai papin pukua. Musiikki oli sekä torvisoittoa, urkuja ja kuorolaulua. Ja kovin tutulta tuntui meno kaikin tavoin.

Saarnassa professori muisteli, että kun hän koululaisena lauloi samaa melodiaa, opettajan täytyi suunnitelmatalouden mukaan muuttaa koraalin sanat kuulumaan mm. " Aurinko nousee idästä, sieltä tulee ikuinen valo". Suomessa vastaavaa sanoituksen muunnosta voisi kuvitella Suvivirren kanssa, sanat ovat molemmissa samaa aihepiiriä. Jos siis Suomessa ei saisi Suvivirttä enää laulaa.

Kävimme myös Schlosskirchessä, jonka oveen Luther naulasi 95 teesiään, ja jossa on hänen hautansa.

Muukin sivistyminen sujui ilman tungosta: Luther-museossa ei näkynyt ketään muuta samaan aikaan. Ei se kyllä mikään mieleen jäänyt museo ollutkaan, sellainen kuiva ja asiallinen, kaikkea Lutheriin liittyvää vitriineissä ja teksteinä. Ja kun melkein kaikki Lutheriin liittyvä on vanhoja kirjoja ja tekstejä, revi siitä sitten mielenkiintoinen näyttely. Vanha olohuone nähtiin. Selostuksessa väitettiin, että siihen kerääntyi parhaimmillaan yli 40 henkeä kuuntelemaan Lutherin pöytäpuheita. Olivat ihmiset pieniä tai kestivät ahtautta. Meidän olohuoneessa 25 Miehen sukulaista tapaninpäivänä on ehdoton maksimi.

Kaupungilla meno olikin sitten paljon värikkäämpää. Keskiaikaisiin asuihin pukeutuneet kaupunkilaiset, orkesterit , työnäytökset ja kojut palauttivat hetkessä tunnelman puolen vuosituhannen taakse. Näky kävi historian oppitunnista. Ja koko ajan tapahtui jossain, kuului rummutusta ja marssittiin ja esiintymislavoilla riitti väkeä.

652842.jpg

 

 

652845.jpg

Tää karuselli oli ihana!

652847.jpg

 

652849.jpg

 

652851.jpg

Iltapäivällä ohjelmassa oli myös lasten kulkue, johon pienimmät oli kuljetettu kärryillä. Näetkö pikkuisen nukkujan vaunussa?

652852.jpg

 

Kuuden tunnin notkuminen helteisessä Wittenbergissä riitti, palasimme hotellille ja nukuimme etelän tapaan päiväunet.

652839.jpg

Ollaan hotellissa, joka mainostaa itseään Nordic Walking –keskuksena, ja Formula 1:n Kanadan osakilpailu oli juuri alkamassa telkkarissa, kun Rouva sanoi, että lähdetään kolmen kilometrin merkitylle sauvakävelyreitille, vaikka sauvoja ei mukana ollutkaan. Reittiä ei tietenkään ollut merkitty mitenkään. Onneksi yksi paikallinen täti tuli juuri kotoaan sauvat kädessä ja lähti sivakoimaan. Lähdettiin perään, varmaan oikea reitti. Täti sauvoi edellä hiki hatussa, ja me seurasimme pari sataa metriä perässä. Rouva oli hotellilla katsonut jonkun reitin, ja täti ilmeisesti tunsi sen. Kun oli päästy Elben rantaan, täti pysähtyi ja oli ilmeisen helpottunut, kun emme kolkanneetkaan häntä, vaikka olimme seuranneet metsän läpi. Päinvastoin, jutteli iloisesti, neuvoi reitin jatkon ja kuultuaan, että olemme Suomesta, näytti suomalaisia Exel-sauvojaan. Täti neuvoi meitä jatkamaan rantaniittyä eteenpäin, kunnes polku taas löytyy. Ei auttanut protestini heinäpellolla kulkemisesta, mentävä oli.

652837.jpg

 

Kolmen kilometrin reitti olikin äkkiä kasvanut kaksinkertaiseksi, kun toinen naiseni laski koko ajan vain reittiä uudelleen ja ensimmäinenkin ilmeisesti antoi lähtiessä tarkoituksellisesti liian optimistisen matka-arvion. Ei voi naisiin luottaa. Palatessa oli tietysti Formulakisa ohi, ei voittanut Räikkönen.

 
 

Ajettiin kivojen maaseutumaisemien läpi Wittenbergistä Meisseniin. Meissen on erityisesti kuuluisa posliinitehtaastaan, jota siis tunnolliset turistit eivät voineet ohittaa. Toinen kohde olisi ollut komea Ahrensburgin linna, josta koko tehdas oli alkanut, mutta nähtiin se ainakin vierestä. Tehdas- ja museokäynti oli kivasti järjestetty, kannatti toki mennä. Ensin nähtiin video, sitten kolme elävää työnäytöstä ja sen jälkeen sai itse kierrellä museossa. Saksalainen seurue kuunteli selostukset kaiuttimista, mutta me saimme kuulokkeet, joista sama tuli SUOMEKSI – wau!

Tehtaan tuotanto on yksilöllistä hienoa käsin maalattua posliinia. Mitään esineistä ei tehnyt mieli tuoda kotiin.

653701.jpg

Itse rakennus oli hieno.

653704.jpg

Kotiin tuomista esti kyllä myös hinta. Tämä astiasto oli tarjouksessa, oikea hinta 1995 euroa, ja nyt vain 1295 euroa. Astiasto oli kahdelle hengelle.

653705.jpg

Meissenistä oli puolen tunnin matka Dresdeniin. Toinen nainen selvisi siitä aivan takkuilematta, ensimmäinen ei kyllä olisi selvinnyt. Ajettiin Dresdenin keskustan läpi sokkeloiselle esikaupunkialueelle, ja saksalaiseen tapaan jostain oli aina teitä poikki ja Umleitungeja riitti. Nainen ei takellellut, vaan laski aina vain reitin uudestaan ja lopulta ilmoitti, että on saavuttu kohdekadulle.

Frau Köhler osasi jo odottaa meitä sähköposteilun perusteella. Ei pitäisi ollenkaan puhua saksaa, nämä luulevat muutamasta turistilauseesta, että me osataan sitä täysin sujuvasti ja vastaavat saksaksi nopealla tempolla, onneksi edes hochdeutschiksi. Viidessä minuutissa tehokas ja puhelias Frau Köhler oli selostanut meille, että lähin bussipysäkki on parin kadun päässä, bussilla 75 pääsee kaupunkiin, pois kannattaa jäädä, kun Karstadtin tavaratalo näkyy, että ovikoodilla pääsee sisään ja toinen sisäovi kannattaa jättää auki ja aamiaishuone on samassa kerroksessa ja jääkaappiin voi laittaa omia tavaroita ja hän toivoo meidän kuivaavan lattian ja jättävän ikkunan auki suihkun jälkeen. Sitä hän ei kertonut, että bussiin kannattaa ottaa perheen Tageskarte, koska se on halvempi kuin edestakainen matka kahdelta, mutta sen kertoi auliisti ystävällinen bussikuski, jonka viikset olivat kuin Hampurin eläintarhan Antje –mursulla.

Kaikki tosi hienosti. Tämmöinen pieni perheen yläkerrassaan pitämä majapaikka on parhaita, mitä matkalla voi löytää. Kuivakukkia ja koriste-esineitä on vähän liikaa, mutta muuten on kotoista.

Auringon laskiessa Dresdenin tummuneet kalkkikivirakennukset olivat kivoja katsella.

653706.jpg

Takaisin tullessa toinen nainen neuvoi bussikuskia sinnikkäästi kääntymään milloin mistäkin. Kerran se vaati tekemään U-käännöksen ja siitä oli ensimmäinen nainen tasan samaa mieltä. Bussi käy tekemässä lenkin ihan turhalla mäellä ja palaa takaisin ihan samaan kohtaan. Se on vielä tylsempää kuin kuuskolmosen reitti Maunulassa

 

Aika paljon on reissattu, mutta kertaakaan aikaisemmin ei ole otettu kaupunkia haltuun kiertoajelulla. Nyt tuhlattiin rahaa semmoiseen. Kierroksella oli 22 pysäkkiä, joista jokaisella voi nousta pois ja lähteä samalta pysäkiltä seuraavalla saman firman bussilla eteenpäin. Alkumatka menikin hyvin, paitsi että luvattu englanninkielinen selostus ei tietenkään kuulunut ja sitten loppumatka kuunneltiin saksaa. Osa meni varmaan ohi, mutta ei ihan kaikki kumminkaan. Heti ensimmäisellä pysäkillä oli tosi iso linna, joka oli rakennettu sen kunniaksi, että Puolan kuningas tuli käymään Dresdenissä. Samaiselle kuninkaalle oli reitin varrella myöhemmin kultainen ratsastajapatsas.

658038.jpg

 

658042.jpg

 

658050.jpg

 

Rouva oli (etukäteen tietysti) katsonut, että reitin varrella on myös Hygieniamuseo. Se kuulosti niin eksoottiselta, että se oli kai pakko nähdä, eli siitä tuli tämän päivän pakollinen museo. Saippuaa ei sitten nähty vahingossakaan, museo oli ollut Hitlerin kansallissosialismin aatteiden mukainen rotuhygieniaa tutkiva ja suorittava instituutti 1933-45. Arjalaista rotua ihannoitiin, kalloja ja nenää mittailtiin. Kaikki poikkeamat olivat pahasta, vain vahvimpia arjalaisia tuli suosia. Rotuopin kannattajien suusta kuultiin tämmöisiä totuuksia: "Miksi uhrata resursseja heikkojen (esim sairaitten, vanhuksien, kehitysvammaisten) hoitamiseen, miksi ylläpitää arvotonta elämää, paljon tärkeämpää on vahvistaa vahvoja ja auttaa heidän ominaisuuksiensa lisääntymisessä." "Ei kannata antaa ruokaa nälkäisille tai vaatettaa alastomia, kuolkoot pois, että vahvat piirteet väestössä vahvistuvat." Että silleen. Ja seuraukset tiedämme. Suomessa oli Hitlerin rotuopin mukaan kummallista väestöä: vain rannikkoseudulla oli pohjoismaista rotua, muualla mongoleja ja balttilaista rotua. Onneksi asumme… jaa, mistähän kaukaa mekin olemme pohjoismaisen rodun piiriin muuttaneet.

Tämä näyttely on lainassa USA:sta juhannukseen asti. Normaalisti sitä ei enää museossa nähdä. DDR:n aikana 1945-90 museo oli tietysti kommunistinen laitos.

Sosialismin aikana kärpäsetkin kasvoivat länsimaisia serkkujaan suuremmiksi, kun oli kunnon ruokaa. Sitä ihtiään.

658046.jpg

 

Nykyisin museo on koululaisten suosiossa, koska sen pysyvä näyttely on vanhentuneiden rotuhygieniaoppien sijasta keskittynyt ihmiseen ja terveyskasvatukseen paremmin nykyaikaisin painotuksin. Paikka on verrattavissa Heurekaan, koska täälläkin oli paljon interaktiivista toimintaa ihmisen biologian ympärillä ja monenlaisia havaintovälineitä, joiden varassa paikalle tulevat opettajat voivat opettaa.

 

658049.jpg

 

Virtuaalisesti havainnollistettiin esimerkiksi viulistin tarvitsemia lihaksia ja luita.

 

658044.jpg

Koska oli lounasaika, söimme Hygieniamuseossa aterian, jonka ahkerat arjalaiset neitokaiset olivat puhtain käsin valmistaneet. Molemmat olivat vaaleahiuksisia, paitsi toinen. Kierros jatkui, tai olisi pitänyt jatkua, koska bussi tuli. Pysäkille oli tosin matkaa puoli kilometriä ja juoksin koko matkan bussin perässä ajorataa pitkin. Jos kuljettaja olisi edes kerran katsonut peruutuspeiliin, hän olisi huomannut mustan salaman juoksevan bussin perässä käsiään heilutellen. Olimme yhtä aikaa pysäkillä, mutta en ehtinyt kuin koskettaa bussia, kun se jo lähti. Jäimme sateeseen odottamaan seuraavaa. Rouva kyllä väitti, että matkaa oli korkeintaan 200 metriä.

Oli se kiertoajelu ihan hyvä valinta Dresdeniin tutustumisen kannalta. Vähän kallis (18 €/nenä), mutta kelpo vaihtoehto, jos aikaa on yksi päivä ja haluaa nähdä paljon. Nähtiin paikkoja myös keskustan ulkopuolelta ja saatiin hyvä yleiskuva kaupungista. Tuli nähtyä sitä Unescon suojelemaa kansallismaisemaakin, jonka pilaamisesta isolla Elben ylittävällä sillalla oli illalla iso juttu telkkarissa. Siitä episodista oli myöhemmin juttua suomalaisissakin lehdissä. Tämmöisissä tilanteissa huomaa, miten tärkeä omakohtainen kokemus on asioiden huomaamista ajatellen: Ei olisi Elben silta Dresdenissä muuten ylittänyt meidän huomiokynnystä.

Dresdenin tärkein nähtävyys on korttitelineistä päätellen Frauenkirche ja hieno se olikin. Valokuvaaminen oli tietysti kielletty, mutta muutama otos kämmenen takaa piilosta otettuna antanee käsityksen edes jostain. Myös Frauenkirche tuhoutui toisessa maailmansodassa ja sen entisöinti valmistui vasta viime (tai toissa?) vuonna Dresdenin 800-vuotisjuhliin.

659456.jpg

 

659458.jpg

 

659461.jpg

<?XML:NAMESPACE PREFIX = O />

 

 

Toisesta naisesta ei ole tänään ollut muuta kuin riesaa. Se ei ensinnäkään osaa suunnistaa maasta toiseen, vaan kartta loppuu ja toinen alkaa vasta, kun sitä vähän näpelöi, ja sitten aletaan taas alusta.  Dresdenistä se vielä osasi pois, mutta Tsekissä se oli aivan hukassa. Ei tuntenut edes moottoritietä, jonka reunoilla sentään kasvoi jo kohtuullisen kokoisia puita, huuteli huomiota aina kun moottoritie sattui menemään vanhan linjan päällä ja neuvoi vanhalle reitille joka käänteessä. Prahan läpi se olisi ohjannut varmaan Kaarlen siltaa pitkin, jos ei ensimmäisellä naisella olisi ollut näkemystä siitä, mitä viittoja seurataan. Toinen nainen saa toiminnastaan tänään selvän nelosen. Ensimmäiselle ysipuoli, karttaa se osaa lukea, mutta puolikas menee sävellajin valinnoista. Ostin sille uuden paperikartankin tänään, kun edellinen oli 15 vuoden takaa ensimmäiseltä Tsekin reissulta. Sen matkan aikoihin Tsekkoslovakia vaihtui Tsekiksi ja Slovakiaksi.
 

Liekö EU:n ansiota, mutta koko matkan ajan on ollut erittäin hyvät tiet, tämänpäiväiset Tsekin tiet aivan huippuluokkaa.

Tsekit sakottavat, jos turistiparka ei ole liimannut moottoritietarraa tuulilasiin. Ei tasan liimata, tarroja kun ei saa pois rikkomatta tuulilasia. Tulossa on vielä muitakin tarramaita, ainakin Itävalta ja Sveitsi. Keskellä tietyömaata jouduimmekin yllättävään ratsiaan. Tytöt pysäyttivät koko liikenteen ja kysyivät, mistä ollaan tulossa ja minne menossa. Gradua varmaan tekivät. Vastaukset menivät nauhalle.

Autoliiton kirjasta luimme, että Konopisten linnassa kannattaisi käydä. Kun se oli matkan varrella, pyörähdettiin sielläkin. Paras turistiaika on vasta tulossa, koska saimme kohtuullisen rauhassa kävellä linnan ympärillä. Vain muutama japanilainen turisti meidän lisäksi. Oli se komea ja pihalla kasvoi jotain isoja puita, joita ei edes tunnistettu.

659464.jpg

 

659466.jpg

Päivän päätepiste oli Cesky Krumlov, joka on  Unescon  perimyslistalla. Unesco voisi saman tien vanhan kaupungin rakennusten ja linnan lisäksi suojella paikkaa turisteiltakin, joista suurin osa näytti tulevan Japanista.

659467.jpg

 

 

659468.jpg

 

659470.jpg

Paikalliset olivat keksineet rahastaa turisteja kaikella keskiaikaisella tsekin tavaralla. Myynnissä oli mm. Britanniumista kotoisin olevan anglosaksien levy. Neljän bardin yhtye taisi olla nimeltään Queen. Muutenkin koko paikka näytti turistien iloksi rakennetulta. Tai sitten keskiaikaa on ollut tarjolla viime aikoina vähän liikaa.

 

Yksi museo jäi kaupungin torilla suorittamatta, nimittäin Kidutusmuseo. Ikkunan läpi näkyi sen verran, että museo tosiaan oli nimensä veroinen. Harmi vaan, että oli kiinni. Kuva ulkoseinästä. 

659469.jpg

 

 

Toukokuun Karavaanarilehdessä oli monen sivun juttu Itävallan Salzkammergutista. Jutussa ei superlatiiveja säästelty ja useitakin paikkoja nimitettiin maailman kauneimmiksi. Tuollaiset arviot ovat tietysti aina subjektiivisia, kyllähän maailmassa kauniita paikkoja riittää. On Puula, Turun saaristo ja vaikka se Eläintarhantien mutka, josta avautuu näkymä Töölönlahdelle ja Finlandia-talolle. Mutta jos metsäiset vuorenrinteet, sininen järvi ja valkoiset alppitalot ovat maailman kauneinta, niin sitten Salzkammergut on maailman kaunein paikka. Pitihän se ainakin tulla katsomaan.
 

Eikä yhtään kaduta, että tultiin. Ajeltiin Atterseen rantaa, kierreltiin paikkakuntia ja etsittiin mukavaa paikkaa asettua. Löydettiin Wolfgangseen rannalta pieni viihtyisä pension leirintäalueen vierestä. On juuri käyty uimassa ja nautittu iltapalaa omalla parvekkeella, eikä valiteta mistään. Tässä ensimmäiset tunnelmat. Näihin maisemiin jäädään muutamaksi päiväksi.

661304.jpg

 

661305.jpg

 

661307.jpg

 

 

"Grüβ Gott!" toivotetaan täälläpäin tervehdittäessä. Aamupalalla myös. Miehen mielestä olikin hyvää mysliä. Oli varmaan, joka pala oli kieritetty sokerissa.
 

Alueen eräänlainen keskuspaikka lienee Bad Ischl, joka on kuuluisa kylpylöistään. Ajettiin sinne auto parkkiin ja käytiin infosta kysymässä, missä olisi jotain mielenkiintoista nähtävää. Infon täti suositteli Keisari Franz Josefin puistoa ja näytti, missä on kaupungin hienoin kahvila. (Millähän perusteella me näytettiin siltä, että juuri nämä nähtävyydet olisivat meitä varten?)  Puisto olisi varmaan ollut kiva, mutta jätettiin se myöhempään. Kierreltiin vähän kaduilla ja käytiin ihan varta vasten siinä hienossa kahvilassa. Oli se hieno, hienompi kuin Ekberg Helsingissä. Istuttiin rikkaan näköisten kylpylävieraitten joukkoon ja tilattiin jäätelöannokset. Samalla hinnalla olisi jostain saanut kevyen lounaan, mutta pitihän tämmöinen paikka kokeilla. Ihan kiva. Suklaata olisi saanut ostaa mukaan, mutta ei ostettu, kun se ei säily eikä ole terveellistä.

 663481.jpg

Jatkoimme matkaa. Hallstadt on samannimisen järven rannalla. Rannallakin kuulostaa väärältä määritelmältä, oikeastaan se on alas viettävässä vuoren rinteessä, vielä jyrkemmin rakennettu kuin Pispala. Kaunis se on joka tapauksessa.

 663485.jpg

663491.jpg

663488.jpg

 

Hallstadtin erityinen vetonaula on Suolakaivoskylä, joka on korkealla vuorella. Sinne mennään Bajamajan näköisellä vaijerihytillä. Mies haaveili aikansa raiteitten alapäässä ja katseli vaunujen kulkua, ja päätti jälleen kerran olla lähtemättä, enkä sitten lähtenyt minäkään. Suolahan on epäterveellistä sekin ja me on Puolassa nähty kerran jo yksi suolakaivos. Näköala olisi varmaan ollut hieno.

663484.jpg

 

Sen sijaan etsittiin päivän kummallinen museo, eli luutalo. Paikalliset asukkaat olivat 1100-luvulta lähtien ruvenneet keräämän paikkakunnan ihmisten pääkalloja. Se on ollut pakon sanelemaakin, kun hautausmaa rinteellä on kovin ahdas ja vanhat haudat tarvitaan uuteen käyttöön. Tällä hetkellä pääkalloja on 1200. Nykyisin pitää tehdä eläessään testamentti, jos haluaa luunsa ja pääkallonsa luuhuoneeseen, koska museoon pyrkiviä on enemmän kuin mitä sinne voidaan ottaa. Siis turistit kyllä pääsevät museoon ja sieltä pois ihan normaalisti. Pääkalloihin oli maalattu nimet ja erilaisia symboleja, ruusuja rakkauden merkiksi ja tammenlehviä urheuden. Yllättäen museonvartijalla oli antaa meille suomenkielinen esite museon historiasta.

 663493.jpg

 

663499.jpg

 

Toisenkin yllätyksen koin käydessäni ostamassa postikortteja. Hinnan kertoessaan myyjä yllättäen kysyi, olenko Suomesta. Sanoin olevani, ja kysyin ihmeissäni, mistä hän sen tietää. Hän sanoi, että hän vain jotenkin intuitiivisesti tunnistaa suomalaisen, olen sellainen vaalea ja suomalaisen näköinen. En oikein usko tilannetta vieläkään ja olen ihan varma, että teepaidan nimilappu ei ollut näkyvissä (Nanso) eikä myyjä nähnyt maksu- tai ajokorttejani tai mitään sellaista ennen kysymystään. Autokin oli vähän kauempana parkkipaikalla ja Mies autossa. 

 

Lähistöllä olisi ollut myös mammuttien luola ja jääluola, mutta menemättä jäivät, kun nekin olivat kaapelihissin päässä. Mies väitti, että tulee sitten tänne jäätä katsomaan, kun Suomessa ei enää ole, muuten on turha riskeerata henkeään kaapelihisseillä.

 

Rinnakkaiselo toisen naisen kanssa on välitilassa. Pääsin vähän sen pään sisään eilen, ja huomasin arvovalintamme kovin erilaisiksi. Mies oli mennyt sen kanssa kimppaan ja ne olivat sopineet, että aina mennään lyhintä reittiä. Ilmankos se aina ehdotteli ties mitä linnunteitä. Minä taas poikkeaisin aina tielle, jolla on jotain nähtävää. Laitoin siltä sitten suun tukkoon, enkä kertonut enää, minne mennään. Tänään se on sitten kiltisti vain näyttänyt viittomalla, missä ollaan, ja toistaiseksi se riittää minulle aivan hyvin.

 

 

 

Pyörähdettiin Salzburgissa, jonne oli Wolfgangseeltä noin 30 kilometriä matkaa. Kaupunki oli taas aivan täynnä jotain festivaalia. Torille olivat partiolaiset rakentaneet oman huvipuiston, eikä päästy edes kuvaamaan arvokkaita rakennuksia. Menin alppiratikalla linnaan ja Mies jäi tapansa mukaan alas. Linnassakin oli jotkut keskiaikaiset festivaalit. Pikkulapset kulkivat kypärät päässä ja jossain rummutettiin ja miekkailtiin. Linnasta oli kyllä hyvä näkymä alas, näki koko kaupungin kerralla.

665080.jpg

 

Päivän kummallisesta museosta saa tänään vastata joulukoristenäyttely. Kaksi kerrosta täynnä mitä koristeellisimpia palloja ja muita koristeita.

665085.jpg

 

665084.jpg

 

Ja kun tultiin kaupasta ulos, ja luultiin, että kaikki on nähty, viereisessä kaupassa jatkui vielä koristeellisempi meno: oli joulumunia ja talvimunia. Ja kun luultiin, että nyt oli nähty kaikki, kauppoja olikin vielä monta lisää. Munakennot täynnä kaikenlaisia munia.

665089.jpg

 

 

Melkein virkistävältä vaihtelulta tuntuikin sitten jo Mozartin lehmä näyteikkunassa.

665091.jpg

 

Salzburgin musiikkikaupungissa kun ollaan, katusoittajillakin on tyyliä.

665083.jpg

 

 

Majapaikkamme vastapäisellä rannalla on kaupunki nimeltä Wolfgang, varmaan säveltäjän nimestä keksitty.

 667308.jpg

Olimme suunnitelleet menevämme sinne laivalla järven yli, mutta aamulla rannassa huomasimme, että ensimmäiseen lähtöön olisi vielä yli tunti. Sitten vaan ajettiin autolla Wolfgangiin. Piti ehtiä kymmeneksi jumalanpalvelukseen. Olimmehan viikko sitten olleet Wittenbergissä Lutherin omassa kirkossa. Tämä olikin katolinen kirkko ja messu oli alkanut jo puoli kymmeneltä, mutta menimme silti sisään. Vaikka luterilaisilla ja katolisilla ei ole ehtoollisyhteyttä ja muitakin eroja löytyy, saatoimme silti aistia paljon samaa kuin viikko aiemmin Wittenbergissä. Kuoro, urut ja tutut sävelet yhdistivät saksan kielen lisäksi.

Kirkossa perheet ja naiset olivat todella usein pukeutuneet itävaltalaisiin kansanasuihin (dirndl) nuorimmasta vanhimpaan.

 667288.jpg

Kansanasuja näkyi valtavasti myös sunnuntaisessa katukuvassa. Kaikki Lederhose-miehet ja pojat eivät suinkaan olleet hevoskuskeja, kyllä näitä asuja oli yleisesti muillakin.

 667293.jpg

Kirkosta ulos astuessa ei ollut näkymissä valittamista. Muurin aukoista suoraan siniselle järvelle ja vihreille vuorille.

 667291.jpg

Kannatti tulla Wolfgangiin jo pelkästään katunäkymienkin vuoksi.

 667296.jpg

667301.jpg

 

667299.jpg

 

667307.jpg

 

Täällä monet rakennukset ovat saaneet alkunsa satoja vuosia sitten, kirkko ensimmäisellä vuosituhannella. Missähän Suomen vanhat rakennukset ovat?

 

Laitetaan nyt vielä kuva majapaikastammekin. Kivan näköinen tämäkin rakennus, pieni nuoren parin ylläpitämä Pension.

 667310.jpg

Toinen nainen on vaarallinen Alpeilla. Se ei ymmärrä hiusneulamutkia ollenkaan. Mutkan jälkeen se varsin usein käskee tehdä u-käännöksen suoraan vuoren seinään tai tiukan käännöksen oikealle kaiteen läpi rotkoon.

 

22.07.2007 - 11:10

 

Eilen illalla oli tosi kivaa. Majapaikassamme oli langaton nettiyhteys ja soitimme Skypellä lastenlapsille. Olivat aika ihmeissään, kun mummi ja taata olivat tietokoneessa. Olipa tosi kiva nähdä heitä. Kun vielä neljännen lapsenlapsen äidiltä tuli aamulla pitkä ja kiva tekstiviesti, oli melkein kuin kotona olisi käynyt välillä.

 

 672051.jpg

Vaihdoimme tänään maata Itävallasta Sloveniaan.

Toinen nainen ei tuntenut Slovenian lähes tärkeintä matkailupaikkakuntaa eli Blediä ollenkaan. Annettiin sille sitten osoitteeksi Ljubljana, koska itse tiesin, mistä pitää ennen Ljubljanaa kääntyä Blediin. Salzburgin kiertämisestä olimme vihdoin samaa mieltä. Pelkäsin, että se taas kierrättää meitä joitain pikkukatuja Salzburgin läpi ja olin henkisesti valmistautunut taistelemaan kartalla kauniiksi merkityn oikoreitin, mutta se ilmoittikin kilometriä ennen liittymää, että nyt pitää kääntyä vasemmalle. Mies väitti, että olin keksinyt sille jonkun maisemareittiohjelmoinnin, mutta enpä oikeastaan. Sitä meistä naisista kumpikaan ei tiennyt, että karttaan merkitty järvi oli jonkinlainen täyttöallas, joka tällä hetkellä oli aika tyhjillään, eikä mitään maisemia siis varsinaisesti siihen suuntaan ollut.

Ljubljanaan meidän ei enää tarvitse mennä, sillä viimeksi kun siellä oltiin, löysimme itsemme vankilasta, josta poispääsyyn tarvittiin tuhansia tollareita. Kyseessä oli hostelliksi muutettu vankila samaan tapaan kuin Katajanokalla. Sen verran epämukavia sellit olivat, että kaidalla tiellä täytyy pysyä. Ainakin Sloveniassa. Ne sellit olivat taiteilijoiden suunnittelemia, nukkumismukavuudesta viis, kunhan taiteellinen vaikutelma säilyi.

Tuntui, kuin koko matka Blediin olisi alamäkeä. Ajotietokone näytti koko ajan pitempää matkaa, mitä polttoaineella pääsisi. Esialpeilta varsinaisten Alppien läpi Juliaanisille Alpeille kulutus oli alle seitsemän litran tuntumassa.

Itävaltalaiset ovat keksineet hyvän tavan rahastaa: pakollinen moottoritietarra on ostettava maahan tultaessa ja kuinka ollakaan, jos vielä käyttääkin moottoritietä, siitä on maksettava moottoritien käyttömaksu 9,50 €. Todellisuudessa ne maksut lienevät tunneleista, niitäkin riitti useita monen kilometrin mittaisia. Laskujeni mukaan noin <?xml:namespace prefix = st1 ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:smarttags" />30 km matkasta ajettiin tunneleissa, eikä se edes ole kovin miellyttävää, vaikka tietysti nopeaa verrattuna kierteleviin solateihin. Rekat jyystävät vastaan ja oma kaista tuntuu ahtaalta.

 672052.jpg

Soitin Itävallasta etukäteen Bledin hostelliin (Hostel Bled), mutta sanoivat, että täynnä on. Suomalaisethan ei usko, ennen kuin itse näkee. Niinpä tultiin paikalle hostellikortit ja siniset passinkannet näkyvillä. Kas kummaa, juuri löytyikin sopiva huone. Samassa hostellissa on oltu kaksi kertaa ennenkin. Hyviä muistoja niihin liittyy. Keskellä olevan järven, Bledin, ympäri on kävelyreitti, joka kestää tilanteesta riippuen yhdestä tunnista useisiin. Matkan varrella erään loistohotellin vieraille oli palkattu pianisti. Taisi ottaa kantaa italialaisvieraita kohtaan, kun soitti kappaletta "Palaja Sorrentoon". Meidän matka järven ympäri kesti tänään lähes neljä tuntia. Lopuksi kyllä käytiin etsimässä nettikahvila, ja menihän siihenkin aikaa. Bled on kaunis, mitä muuta vuorten sylissä oleva järvi voisi olla. Kirkko saarella järven keskellä kruunaa maiseman.

 

672053.jpg

 

672054.jpg

Vuosi vuodelta tämä näyttää kyllä muuttuvan turistisemmaksi, mutta eihän ole pakko mennä kasinolle tai loistohotellien terasseille, täällä on patikkareittejä ihan riittämiin ja niissähän turistien ymmärtäminen ei ole mikään paha juttu: on ihan kiva, että on viitoitukset ja kaiteet ja rakennetut polut.

 

 

Bled ja sen ympäristö on tulvillaan erilaisia patikkareittejä. Yksi mielettömimmistä on Soteska Vintgar, eli Vintgarin koski. Joku kartantekijä löysi sen 1881 ja parissa vuodessa rakensi sen seinämiin reitin, jota pitkin koskea pääsi ihailemaan. Tuskin nykyiset rakennelmat alkuperäisiä ovat, mutta patikoijat pääsevät edelleenkin kulkemaan rotkon seinämiin rakennettuja hyllyjä pitkin tuon 1600 metrin matkan. Paikalliset suhtautuvat koskeen kauhunsekaisella kunnioituksella, mutta turistit ovat valmiit maksamaan kolme euroa päästäkseen kävelemään mahdollisimman lähellä koskea.

Ensin tietysti piti päästä Vintgariin. Hostellin tyttö sanoi, että sinne kävelee tunnissa, sitten menee tunti kosken kävelemiseen ja tunti takaisin. Ei se ihan noin mennyt tietenkään. Nämä täkäläiset lähettävät varmaan jonkun maastojuoksuexpertin mittaamaan ajat, jotka sitten kertovat turisteille, etteivät turistit luovuttaisi heti alkuunsa. Viitoituskin oli tietysti mitä sattui, mutta olihan matkalla kaikkea kivaa nähtävää, esimerkiksi katoliseen tapaan pyhimyksenkuvia pienissä kappeleissa yhdessä jos toisessa pihassa ja koristeellisia kirkkoja kylissä.

673723.jpg

 

673724.jpg

 

Mies arveli, että täällä harrastettaisiin innokkaasti telinevoimistelua, kun puolapuita oli joka pellolla. Ymmärsin kyllä heti, että Miehen arviot perustuvat pelkästään heikkoon maaseutuelinkeinojen tuntemukseen ja oikaisin, että näyttävät kuivattavan näillä puolapuilla heinää.

673742.jpg

 

Käveltiin pitkälle ylös vuoren rinteelle, josta koski alkoi, ja kyllä oli hyvä löytää kosken lähtökohdasta ravintola ja istua tankkaamaan. Kunnon salaatti pitää tiellä ja taas jatkettiin.

 673726.jpg

Puiset sillat ja hyllyt mutkittelivat kosken puolelta toiselle ja niillä sitten kuljettiin, kunnes tultiin toiseen päähän. Vesi oli sinistä ja kristallinkirkasta.

 673728.jpg

673732.jpg

Toisesta päästä alkoi uusi suunnistus Blediä kohti. Ilman karttaa, olihan reitti viitoitettu. Ja mikäpä näitä merkkejä olisi ollut seuratessa, niitä vain ei aina näkynyt.

 673734.jpg

 

673736.jpg

Meidän edellä lähti samalle reitille pariskunta, joka taisi saman tien eksyä, kun ei nähty sen koommin. Ihme, näyttivät meitä kokeneemmiltakin, oli ihan vaelluskengät ja kaikki. Eksymistä epäilimme itsekin, kun kiivettäviä rinteitä vain riitti (puuh) ja sen viimeisenkin jaksamisenrippeen jälkeen oli vielä yksi (huhhuh) ja senkin jälkeen vielä (puuh-huuh).

 

Kyllä oli helpotus nähdä kiipeämisen jälkeen tämä maisema ja luvattu Katarinan kirkko vuoren rinteellä.

 673738.jpg

 

673740.jpg

Vaikka eipä se jyrkkään alamäkeenkään tuleminen ihan helppoa ollut. Kartan ohjeiden mukaan siihen piti kulua puoli tuntia, mutta kyllä meiltä meni ainakin tunti. Askelmittarissa oli retken jälkeen 15 700 askelta, mikä ei tunnu edes paljolta. Kalorimittari näytti retkeen kuluneen 196 kcal, mikä on kyllä puppua. Jos kerran auton ajotietokone osaa laskea, että tasaisella ja alamäessä kuluu vähemmän ja ylämäessä kulutus nousee kolminkertaiseksi, niin ihmisten askelmittareiden laskureissa on kyllä kehitettävää. Oman tuntuman mukaan meidän perheen ylipaino-ongelmat vähenivät tämän päivän saavutusten mukana kyllä huomattavasti enemmän! Aikaakin kului arvioidun kolmen tunnin sijasta ainakin viisi.
 
 

Aamulla helle tunki sisään jo avatusta ikkunasta, eikä Rouvakaan enää hinkunut eilen katsomalleen patikkareitille, josta olisi Lonely Planetin mukaan ollut tunnin kiipeämisen jälkeen huikaisevat näkymät Bled-järvelle.  Kolmisenkymmentä kilometriä itään Bledistä on Bohinj –järvi, joka on rauhallisempi ja jäi mukavana mieleen edelliseltä vierailukerraltamme, jolloin olimme Bledissä. Päätimme yrittää sinne uimaan. Siellä olikin vähemmän turisteja ja enemmän luonnon rauhaa Blediin verrattuna. Bledin tosin pääsee kiertämään ympäri sivistyneesti, mutta täällä täytyisi olla vuorikiipeilyvarustus puolen järven matkalla, kun suoraa vedestä nousee äkkijyrkkä vuorenseinämä.

 677655.jpg

 

Löydettiin kiva rannanpoukama. Seuraavassa poukamassa oli joku nainen koiran kanssa ja sitä seuraavassa ilmeisesti joku mies, joka paikalliseen tapaan kuului ehkä naturisteihin, mutta sinne ei enää oikein nähnyt. Olikin kiva olla rauhassa, koska Rouvan uikkarivarustuksen vaihto-operaatio sopi kyllä turistille, mutta ei yhden Suomen eturivin oppilaitoksen opetushenkilökunnalle.

 

677658.jpg

Eipä ollut paljon muuta huvitusta uinnin lisäksi, kuin seurailla veden eläviä kirkkaassa vedessä. Pikkukalaparvi singahti hajalle, kun iso kala teki nopean liikkeen.

 

 677654.jpg

Ja sorsapari uiskenteli edestakaisin.

677657.jpg

Toinen nainen on täällä ihan hukassa. Sitä hankkiessanikin tiesin, että Itä-Euroopassa näkyvät vain päätiet, mutta jos päällystetty tie, jossa on keskiviiva, ei ole sen mielestä päätie, niin aika puutteellinen se on. Piti antaa ensimmäisen naisen ohjata, ja siinäkin kävi enemmän tai vähemmän hullusti. Sen valitsemat tiet menivät korkealle Triglavin luonnonpuiston vuorenrinteille, eikä niissä ollut edes kaiteita mistään viivoista puhumattakaan, ei aina päällystettäkään. Jossain vaiheessa Rouva paljasti, että hänellä olikin käytössään patikkareittikartta. Auton kulutuskin nousi kolminkertaiseksi, kun nousua oli yli 10 %. Ajamisen kannalta pahin kohta oli 9 kilometrin pituinen lasku, jossa suurin osa oli 18 %:n laskua. Siinä meni yksi pyöräilijä jo ohi, kun piti ajaa alas Volvon pienimmällä vaihteella.

Illalla käytiin syömässä Lonely Planetin suositusten mukaan. Ruoka oli hyvää, annos hervottoman kokoinen, mutta Rouva ei tykännyt pöydässä pörräävistä kärpäsistä. Paikka oli meistä katsottuna alamäkeen, eli ihan väärään suuntaan. Jos se olisi ollut ylämäkeen mennessä, takaisin olisi voinut kieriä, nyt piti raahautua täyden vatsan kanssa jyrkän mäen päälle.

 

 

Torstai 21.6.2007

Tässä päivässä oli perille tulemisen tuntua, kun laskeuduttiin Sloveniasta Rijekaan tulevaa tietä ja Adrianmeri tuli näkyviin. Aloitettiin Istrian niemimaan kiertely sen itäiseltä puolelta.

Nyt ollaan vanhan, erityisesti italialaisten suosiman turistikaupungin Opatijan liepeillä, pari kilometriä siitä etelään eli Lovranin suuntaan Icicin kylässä. Opatija ei tuntunut meidän paikalta, ihan liikaa ihmisiä ja hotelleja, mutta sinne voi täältä vielä kävellä Lonely Planetin ylistämää rantatietä pitkin. Ajettiin siis vähän ohi, ennen kuin jalkauduttiin kyselemään majapaikkaa. Ja nyt ollaan ihan meren rannassa apartementissa, jossa on makuuhuone, keittiö ja terassi. Näkymä terassilta on ihan ok, ekat Juhla-Mokka kahvit juotiin heti tullessa ja illan tummuessa istuttiin omalla terassilla ja katseltiin pimenevää iltaa.

681812.jpg

Äsken käytiin iltakävelyllä Opatijan Lungomarella, eli sillä rantaa kiertävällä kävelytiellä. Vaikutti ihan lupaavalta. Ja uimassakin käytiin, ei paha sekään. Kroatian rannat ovat enimmäkseen kivikkoisia, mutta ihmiset näyttävät kummasti viihtyvän rosoisilla kivillä pyyhkeineen ja menevän niiltä uimaan. Meidän lähellä onneksi on ranta, jossa on rannassa pikkukiviä ja vedessäkin pohjalla vain nyrkinkokoisia.

Mietittiin tuossa kävellessä, miten tuli tällä kertaa huiskaistua Slovenian läpi etsimättä mitään uutta nähtävää. Olemme ajaneet Slovenian läpi jo kahtena kesänä mennen tullen, joten moni paikka on jo bongattukin. Bledissäkin oli käyty jo pari kertaa, ja järvi kierretty silloinkin. Eikä patikoitu Vintgarissakaan ekaa kertaa. Bohinj järven länsipäässä on yksi Slovenian kauneimpia putouksia, Savican putous. Sen olisi voinut käydä uudestaankin katsomassa, koska silloin, kun käytiin siellä, oli tavallista kuivempi kesä, ja vettä normaalia vähemmän. Sinne oli aika paljon kiipeämistä ja taidettiin nyt olla vain laiskoja ja keskityttiin uimiseen.

811593.jpg

Moni muukin mielenkiintoinen paikka on nähty jo aiemmin. Ljubljana on kaunis ja kiva kaupunki ja mukavan rantakatujen rauhan ja kauniin linnan lisäksi sieltä jäi parhaiten mieleen majapaikka. Se oli vankilasta tehty nuorisohostelli (Celica), johon taiteilijat olivat tehneet selleistä erittäin taiteelliset majoitusratkaisut. Meillä oli ensimmäisenä yönä sellainen selli, jossa Mies ei pystynyt normaalisti nukkumaan kummassakaan sängyssä. Toiseen avautui keskelle sänkyä ikkuna, jolloin pituutta ei riittänyt isolle miehelle millään, ja toinen sänky oli parvella, jonne piti kiivetä sellaisesta aukosta, josta mahtui taipumaan vain alle 150-senttinen henkilö. Toiseksi yöksi sitten saatiin selli, jonka makuuhyllylle kiivettiin kiviä pitkin ja jossa sänkyyn laskettiin pöytä ikkunan ristikosta. Tässä pari kuvaa vankilan taiteellisista selleistä:

767265.jpg

767266.jpg

 

Kummassakaan sellissä ei tietenkään ollut tuolin tuolia eikä tilaa millekään tavaroille. Sellien ovi piti jättää päiväksi auki, koska siellä ravasi koko ajan kaiken maailman arkkitehtiryhmiä katsomassa. Kun oltiin majoituttu sinne, tehtiin lähisuvulle jekku: laitettiin tekstiviesti, jossa kerrottiin olevamme vankilassa ja tarvitsevamme 8000 tollaria poispääsyyn. Vain yksi pojista soitti heti ja kysyi, mitä nyt olimme tehneet, mutta tämä poika onkin nykyisin juristi.

Sloveniassa on myös valtava määrä erilaisia luolia. Postojnan tippukiviluola on varmaan maan suosituin nähtävyys. Sinne mennessä Mies veti päänsä korvia myöten hartioitten väliin, kun maan alle mentiin junalla tosi matalan tuntuista käytävää pitkin. Opastus oli järjestetty siten, että ihmiset jaettiin alkuun kieliryhmiin, mutta loppupuolella se ei toiminut ollenkaan, kun saksalaispojat kiersivät reittiä ihan eri tahtiin kuin muut ja olivat lopuksi englanninkielisten seassa ja höpöttivät omiaan ja kokeilivat, miten oma ääni kaikuu luolissa. Luolan tippukivet olivat tietysti upeita.

Toinen tippukiviluola olikin sitten Miehelle painajainen, josta se puhuu vieläkin. Skocjan luolan pohjalla kulkee maanalainen joki, joka piti ylittää kapeaa terässiltaa pitkin. Miehen mielikuvituksessa ja muistoissa terässilta on vaihtunut keikkuvaan riippusiltaan ja valoja perässämme sammutellut opas sadistiseen kiduttajaan, mutta minusta paikka on vieläkin ihan käymisen arvoinen. Se on lähellä Lipicaa ja Italian rajaa. Italian puolella lähin paikka on Trieste.

811603.jpg

(kuva on Unescon maailmanperintökohteita esittelevältä nettisivulta, ei sieltä saanut omia kuvia meidän pokkarilla)

Ljubljanan linnan lisäksi on Sloveniassa käyty ihmettelemässä toistakin linnaa, nimittäin luolan suulle kummallisesti rakennettua Predjaman linnaa.

767280.jpg

Sisältä se ei ollut mitenkään erityisesti linna, siellä oli paikallisia elinkeinoja esittelevä museo, mutta hieno paikka. Se on parin – kolmenkymmenen kilometrin päässä Postojnasta, ja tuskin Ljubljanaankaan on viittäkymmentä enempää.

Eikä me eilen ensimmäistä kertaa ajettu Sloveniassa vuoriston hiusneulamutkiakaan. Pari vuotta sitten ajettiin Vrsicin solatie Triglavin kansallispuiston luoteiskolkassa. Aikamoisia mutkia ja korkealta hienot näkymät.

767285.jpg

Sinne ajeltiin Soca-joen laaksoa pitkin. En ole missään nähnyt niin kirkasta ja hienon turkoosin sinistä jokea.

767286.jpg

Yksi harvinaisimpia ja mieleenpainuvimpia nähtävyyksiä Sloveniassa on ollut joen mutkaan kosken partaalle rakennettu Franjan partisaanisairaala, joka on säilytetty museona. Sitä oli varmaan todella vaikea löytää tai havaita mistään, oli se niin monen mutkan takana ja ovelasti naamioitu. Siellä hoidettiin Jugoslavian ja muiden maiden partisaanisotilaita toisen maailmansodan aikaan. Valtavan alkeellisissa oloissa oli jopa "leikkaussali". Sana ei sovi kyllä tähän ollenkaan. Kuvittele kesämökin pihapiirin vajoja ja sinne sitten nämä sairaalavarusteet, niin mielikuva on oikeampi. Museosairaala on muutaman kilometrin päässä Cerknosta ja sinne joutuu kävelemään joen rannan mutkia pitkin jonkin matkaa.

767288.jpg

767290.jpg

Slovenia on kaunis, siisti ja turvallinen maa täynnä vaihtelevia maisemia ja kivoja paikkoja. Varsin oiva matkailukohde. Majapaikat ovat siistejä, ja maaseudulta ja pikkukaupungeista löytyy yksityismajoitusta (Sobe) ihan mistä tahansa. Yhdessä sellaisessa meille paistettiin tomusokerilla siroteltuja lättyjä aamiaiseksi. Liekö syynä hemmotteluun ollut se, että talon isäntä oli lukenut Tuntemattoman sotilaan ja piti siitä. Finnair on tänä vuonna aloittanut suorat lennot Ljubljanaan, joten Slovenia on entistä paremmin saavutettavissakin. Jos lentää Ljubljanaan ja vuokraa sitten auton kiertelyyn, ehtii todella nähdä paljon, koska välimatkat ovat lyhyitä ja tiet hyviä. Slovenian rantakohteissa Piranissa ja Portorozissa emme ole käyneet, mutta moni sanoo, ettei Sloveniaan rantojen takia kannata matkustaakaan, Kroatian puolella on paljon paremmat. Juuri tällä hetkellä uintireissun jälkeen olen valmis olemaan samaa mieltä. Lopetan tällä kertaa matkailumainokseni tähän.

Täällä on huomenna vapaapäivä, mutta emäntä eikä turisti-info eivät puhuneet tarpeeksi vieraita kieliä osatakseen selittää, mikä. Jotenkin se liittyy Kroatian valtioon, ei juhannukseen. Lonely Planetin oppaasta näin, etta sitä vietetään fasismin vastaisen taistelun alkamisen vuoksi 1941. Tekisiköhän joku historiaa tunteva selkoa tästä paremmin?

 
 

Opatijan Lungomare 23.6.2006

Opatijan rannan kävelytie on 12 kilometriä pitkä ja se ulottuu Lovranista Voloskoon. Kävelimme tänään siitä kymmenkunta. Kivetty polku kiertelee jokaisen rannan mutkan.

681811.jpg

 

681819.jpg

Englanniksi siitä käytetään nimeä Lungomare, joka kumminkin taitaa olla lähinnä italiaa. Paikalliset käyttävät tällaista nimeä:

681817.jpg

Kävelytie antaa kuvan koko Opatijan rivierasta. Se mutkittelee ohi Opatijan hienoimman hotellin, jossa oppaittemme mukaan olisi voinut kokea itsensä lähes kuninkaalliseksi kulkiessaan komeissa saleissa. Ei kuitenkaan kokeiltu, vaikka ei se ilmeisesti tavalliselle palkansaajallekaan ihan ulottumattomissa oleva kokemus olisi ollut, kolmisen sataa euroa yöltä. Tämmöisellä budjettimatkalla ei nyt sentään viitsi viikon majoitusrahoja laittaa yhteen yöhön.

681815.jpg

Kävelytien varrelle sijoittuu Opatijan toinenkin nähtävyys, Villa Angolina, jonka puistoa ja kummallisia puita sai toki ihailla ihan ilmaiseksi. Juuri tähän puistoon sain työtoverilta juhannustervehdyksen – kiitos, ja mielessä kävi, olisiko sittenkin hauskempaa olla jossain niemen nokassa illalla kokolla ja grillata. Kaikki muu varmaan olisikin, paitsi hyttyset. Täällä ei ole.

681816.jpg

Kävelytien varrella on vähän väliä myös paikkoja levähtää, syödä tai juoda, ei tämä mikään askeettinen lenkkipolku ole!

681820.jpg

Kroatian uimarannoissa ei sen sijaan ole kehumista. Oikeastaan ihmetyttää, että Kroatian rannikko ollenkaan on mikään suosittu rantalomakohde. Kallioisilta rannoilta on hankala mennä uimaan, niille on hankalaa levittää pyyhettä auringonottoon, ja rakennetutkin rannat ovat kummallisia betonitarjottimia, joilla ihmiset sitten lojuvat. Jos kroaattituristit joskus päättäisivät tulla sankoin joukoin Helsinkiin, olisi varmaan hyvä kirjoittaa kroatiaksi kauppatorin jalkakäytävälle, että se ei ole uimaranta. Muuten nämä varmaan levittelisivät pyyhkeensä kotoisesti Kolera-altaan reunalle.

681818.jpg

Jotkut eivät sitten rantaan asti viitsineetkään, vaan levittivät pyyhkeensä suoraan kävelytielle ja ripustivat vaatteet kävelytien kaiteeseen. Mikäs siinä, jos ei yhtään pelota, että joku tallaa päälle tai vaikka koirat tulevat liian lähelle.

681814.jpg

 
 

 

Olipas juhannuspäivä! Täällä etelässä juhannusta ei vietetä samalla tavalla kuin Suomessa, vasta maanantai on vapaapäivä ja tänään oli lauantai, joka oli fasistisen vastaisen taistelun muistopäivän ja sunnuntain välissä, eli monipäiväiset juhlat joka tapauksessa. Lienevätkö sitten juhannuksen vai sen kunniaksi, että vuonna 1941 vapauduttiin sortajan ikeestä. No, sortajia on ollut ennen sitä ja sen jälkeenkin näillä raukoilla rajoilla runsaamman kanssa, mutta jotainhan täytyy kesälläkin juhlia.

Täällä ei kovin runsaasti vokaaleilla juhlita, mutta köyhää on sukunimissäkin. Melkein joka talon seinässä lukee Sobe, toisilla taas Apartman. Joku rikas saksalaissuku on ostanut täältä paljon taloja, koska siellä täällä lukee Zimmerfrei. Tämän talon emäntä, rouva Sobe on ilmeisesti mennyt aikoinaan naimisiin saksalaissuvun vesan kanssa, koska talon seinässä on Sobe-Zimmerfrei.

Tänään ei ollut kanssani matkustavien naisten päivä oikein ollenkaan. Ajoimme rouva Soben kotoa Opatijan Infoon kysymään, minne kannattaisi mennä. Infon nuorukainen selitti kolmella kielellä, antoi esiteitäkin saksaksi, italiaksi ja englanniksi ja suositteli jotain luonnonpuistoa tässä lähellä. Katsoi sandaaleitamme ja vakuutti, että noilla pärjää. Jostain muusta se päätteli ammatitkin varmaan, koska suositteli Risnjakin luonnonpuistoa ja siellä neljän kilometrin opetuspolkua, jonka varrella olisi 16 infotaulua ja toiseksi Carmen Sylvan tietä ylös vuorelle.

Toinen nainen ei tuntenut seutua. Jos se olisi avaruussukkula, oikea sanavalinta tälle päivälle olisi ollut: "Houston, we have a problem." Sen kerran kun tuli avaruudessa joku tuttu reitti vastaan, ainoa kommentti oli: "Huomio!" Se tarkoittaa että toinen nainen on matkassa liian lujaa. Ja kaikki muut sen mukana. Se raukka ei vain aina tiedä, että moottoritie on saattanut tulla lehmipolun sijaan. Koko muun ajan ainoa tieto oli se, kuinka korkealla ollaan merenpinnasta. Ensimmäisen naisen kartta alueelta oli pelkkä infon esite, jossa seudusta oli suunnilleen postimerkin verran. Rouvan kartanlukemisessa on yleensä se hyvä puoli, että vaikka ajetaankin harh… johonkin, mihin ei pitänyt alun perin mennä, se yleensä tietää jotain tarpeellista nähtävää tai Unescon suojelemaa sielläkin, mutta nyt ei Rouvakaan löytänyt muuta kuin huonokuntoisia metsäteitä. Rouvan ansioksi on kyllä sanottava, että heti kun se keksi tienviitoista jonkun tarpeellisen paikkakunnan nimen, se oli saman tien suunnassa ja tiesi, mihin mennään. Eli oltiin loppujen lopuksi Risnjakin luonnonpuiston sisäänkäynnillä, vaikka auton matkamittari näytti noin 100 km ja tullessa sitten reilut 60 km.

683302.jpg

Ennen kuin uskalsi lähteä vuoristoa suorittamaan, piti jotain tankata. Veren sokerin vähetessä sävellaji nousee vastaavasti. Ja koska luonnon rauhaa ei saa häiritä, oli paikalla sopivasti joku Cafeteria siihen hätään. Omenapiirakka oli lopussa, mutta mustikkapiirakkaa sai.

En uskonut että piti ajaa näin pitkälle päästäkseen ihan kotitunnelmaan. Luonnonpuisto, joka oli kuin Helsingin Keskuspuisto kesällä juuri meidän kohdalla Paloheinässä. Luonnontilassa olevia puita molemmin puolin tietä. Ei puuttunut muuta kuin sauvakävelevä tai rullaluisteleva kollega.

683296.jpg

Puut olivat paksumpia kuin Paloheinässä. Kokeilin, miltä tuntuisi ryhtyä puunhalaajaksi.

683297.jpg 

Rouva kulki koko ajan satoja metrejä perässä, kun se ei malttanut olla ottamatta valokuvia täälläkin. Syksyllä se varmaan ottaa Paloheinään kameran mukaan.

(Puolustaudun, oli pakko kokeilla kaikenlaista, kun valo tuntui metsässä ja niityillä niin kivalta.)

683298.jpg

683300.jpg

Luonnonpuisto oli 4,2 kilometriä pitkä reitti. Sen varrella oli 16 rastia noin 200 metrin välein. Jollain rastilla väitettiin, että täällä olisi karhuja, susia, kettuja, ilveksiä ja wild cat -kissoja sekä marten –nimisiä petoja. Hyljätyistä kesäkissoista, marteneista sen paremmin kuin muistakaan ei olut näkö-, kuulo- eikä muitakaan havaintoja. Taisivat olla lomalla nekin.

 

 
 

Nimipaiväonnittelut 24.6.

Isälle, pojille, vävylle ja suvun pienimmille miehenaluille!

683380.jpg

 
 

Sunnuntaina 24.6.2007

Patikoitiin Lungomarea pitkin kartalta katsottuun evankeliseen kirkkoon, mutta se oli ihan hiljainen ja suljettu. Jatkettiin seuraavaan pyhäkköön, joka oli sitten tietysti katolinen. Oli aivan erilainen kirkko kuin muut katoliset, joissa on käyty. Ihmeteltiinkin moderneja tiiliholveja ja puhtaita seiniä, kunnes pois lähtiessä luettiin esitteestä, että kirkko on keskeneräinen. Mosaiikit ja freskot puuttuvat vielä. Keskeneräinen se on ollut jo noin 70 vuotta, mutta onhan Barcelonassa vieläkin keskeneräisempi Sagrada Familia rakenteilla.

692669.jpg

Kirkkokansa ei ollut enää pukeutunut kansallispukuihin, vaan spagettiolkaimetkin kävivät ja edessa olevan miehen paidassa lukee Chigago maraton.

Nyt oli kieli niin vierasta, että ei enää oltu selvillä, missä kohtaa oli Isä meidän ja missä uskontunnustus, niin monta samanlaisella nuotilla menevää osaa kuultiin. Saarnassa taas oli muutama tuttu sana: fasisti, kommunisti, natsisti ja rauhan ja oikeudenmukaisuuden julistus. Siitä ei mitenkään päästy selvyyteen, miten ne liittyivät juhannuspäivän teksteihin, mutta aika monta kertaa ne toistuivat, eli jotain olennaista yhteyttä niillä varmaan oli.

Iltapäivällä ajateltiin reippailla ja katsoa maisemia. Infon poika oli sanonut, että Uckan luonnonpuiston näköalapaikalle pääsee ylös asti autolla ja sekös sopi Miehelle. Hiusneulamutkia riitti, ja aika ylös päästiin, mutta sitten tuli ajokielto ja P. Parkkipaikan kulmassa oli viitta ylös: Vojak 1405 m, 1 stunde. Heti polun alkupäässä tajuttiin, että ei ole yksi tunti meille, mutta kavuttiin kivikkoa ylös 50 minuuttia ja 150 metriä ja kartan mukaan kolmannes matkan pituudesta ennen kuin terve itsesuojeluvaisto pakotti katsomaan sandaaleja ja totuutta silmiin ja luopumaan näköaloista. Vielä olisi ollut nousua 220 metriä, ja kaksi kolmannesta matkasta jäljellä eli aika huonosti se infon poika meitä osasi opastaa.

692677.jpg

692680.jpg

Vähän jäi pettynyt olo näistä luonnonpuistoista Opatijan seudulla verrattuna niihn muihin Kroatian luonnonpuistoihin, joissa on retkeilty. Niistä Plitvicen turkoosinsinisten järvien nauhan lirisevine puroineen ja pikku putouksineen on yksi maailman kauneimmista paikoista, Krkan putoukset todella mahtavat ja Paklenican vuorimaisemat näkyvät turisteillekin sopivalla polulla. Risnjak on varmaan elämys vain aidoille kiipeilijöille, eikä meikäläisen sandaaleilla valloiteta Uckan polkujakaan. Harmi.

Plitvice vuoden 2003 matkalta:

811628.jpg

Samalta matkalta Krkan putoukset: 811658.jpg

Kuva Paklenicasta vuodelta 2004

811674.jpg

 
 

Maanantai 25.6.2007

Mihin mennä seuraavaksi neljän Opatijan rivierapäivän jälkeen? Opatijan infon poika oli kehunut paikkaa nimeltä Moskenica, ja vaikka se olikin vain 12 kilometrin päässä, olisi voitu jäädä jo sinne saman tien. Pikaisen tutustumisen jälkeen todettiin kuitenkin, että ei missään tapauksessa. Ranta oli heti aamusta tupaten täynnä, autoja ohjattiin urheilukentälle parkkiin ja turkkilainen katukaupustelija totesi Miehelle, että Ihre Frau ist so komisch, kun ei ostanut mitään, käveli vain kiireesti ohi, vaikka oli ihan selvästi osoittanut yksiä helmiä kohti, eikä me oikein keksitty, mitä sellaisessa paikassa olisi tehty. Ajeltiin siis eteenpäin, poikkeiltiin parissa muussakin paikassa, mutta eivät vain kolahtaneet.

692684.jpg

Yksi tienvarren kahvila tarjosi upeat maisemat. Tällaista Kroatia on kauneimmillaan.

692686.jpg

Tienvarren kahvilassa oli kuitenkin sama ongelma kuin niin monessa muussakin paikassa Kroatiassa. Päätie kulki vierestä ja puskissa sirittivät kaskaat. "Sirittivät" on kyllä aivan väärä sana. Ne metelöivät ja siritys tulee jostain, mitä ne hankaavat reisiään vasten. Joka tapauksessa ääni on pitempään nautittuna kestämätön ja desibelimäärältään yllättävä niinkin pienestä eläimestä lähteneeksi.

Mietittiin jo vakavasti, että ajetaan pois koko maasta tai ainakin niin kauaksi, että kaskaitten rähinä ei enää kuulu tien varrelta sisälle autoon. Se nimittäin kuuluu, vaikka ikkunat ovat kiinni! Istria sinänsä alkoi tuntua pettymykseltä. Kaksi muuta matkaa Kroatiaan ovat olleet kivoja, ja odotettiin Istrialta ehkä vielä jotain parempaa. Mutta muut turistit saattavat olla tällä kertaa väärässä. Tungeksivat Istrialle vain, koska eivät tiedä paremmasta Kroatiasta. Ainakin nyt tuntuu siltä, että oli tosi hyvä, että emme aloittaneet maahan tutustumistamme Istrialta, voi olla, että emme olisi tulleet takaisin. Tai sitten Istrian tarjonta ei kolahda: Korkeatasoisia lomakyliä aurinkoon ja rantalomailuun kyllä on, mutta ei me oikein kuljeta niiden perässä.

Yksi hieno juttu täällä vieläkin on: huoltoasemilla saa palvelua.

692691.jpg

Lopulta oltiin Pulassa ja pulassa. Pulan amfiteatteri toki käytiin katsomassa, pitäähän museot suorittaa. Näin kuukausi sitten Roomassa Colosseumin, ihan samanlainen oli tämäkin, pienempi vain, eikä tänne tarvinnut jonottaa. Nyt on sitten tämäkin Kroatian huippukohde nähty. Kokeiltiin itselaukaisijaa kamerassa.


692692.jpg

692693.jpg

Yritettiin hakea kuitenkin Pulasta majapaikkaa, mutta ei tärpännyt. Hinta tai laatu tai fiilis vain eivät täsmänneet. Ajettiin Pulasta Fazanaan, kymmenisen kilometriä pohjoiseen, eli ilmeisesti tässä kohdassa käännyttiin sitten kotiin päin. Fazanan rantakortteli näytti mukavalta ja jokaisen talon kyljessä lukee maagiset sanat Sobe – Apartman. Siinä parkkipaikkaa pähkäillessämme viereen pysähtyi tietysti mies, joka kysyi, voisiko auttaa ja kertoi saman tien, että hänellä olisi Zimmer, jos sellaista etsitään. Näin se aina tapahtuu. Ei kannattaisi tulla autolla tällaisiin kortteleihin ollenkaan, jos haluaisi itse katsella. Mies toi meidät taloonsa, sinänsä ihan asialliseen huoneeseen, jossa oli kylppäri ja parveke ja ilmastointi, mutta hinnassa oli selvä Volvolisä ihan kuin jossain Suomessa pyörivässä Volkkarimainoksessa. Hinta nousee, kun auto näyttää komeammalta kuin on. Tingittiin osa siitä pois, mutta silti luulen, että maksamme ajankohtaan nähden liikaa.

Näköala on hyvä. 

 
 

 

Brijunin kansallispuisto. Eli taas yksi suojeltu luontokohde, vaikka toki paljon muutakin. Fazana taitaa ollakin olemassa vain siksi, että ihmiset käyvät täältä Brijunilla.

(Mies lähti tänään taas uusien naisten perään. Teki koko päivän mitä nainen käski, vaikka se puhui vain englantia kroatialaisittain. Pysyi oikealla, pysähtyi, nauroi vitseille ja kaikenlaista. Ainaista valtataistelua.)

1157686.jpg


Kansallispuistoon mennään Suomenlinnan lautan tyyppisellä aluksella. Poliittisesti korrektit saivat istumapaikan, koska kyseessä oli marsalkka Titon oma maailma. Tai jonossa etuilijat, koska meidän osaksemme tuli seisomapaikka. Brijunin sataman suulla oli huvijahti. Helikopteri kannella, moottorivene, pari vesiskootteria ja kumivene perässä. Ehkä joillain on vieläkin puoluerahoitus kunnossa.

692694.jpg

Brijuni oli yli 30 vuotta Titon residenssi Jugoslavian kulta-aikana. Valtaisa saari, jonne Tito kutsui vieraansa, ja josta hallitsi yli 6 kuukautta vuodesta Jugoslaviaa. Muiden maiden valtionpäämiehet tiesivät Titon taipumukset ja lahjoittivat toinen toistaan erikoisempia eläimiä lahjoiksi. Monia eläimiä kohtasi tuoni jo matkalla, osa kaatui Titon kivääristä. Niinpä saarella olikin museo täynnä täytettyjä eläimiä, kirahveja, leijonia ja muita sopivia valtionpäämieslahjoja.

692699.jpg

Hengissä selvinneet olivat saaneet oman reservaatin, jonne meitä kuljetti Linnanmäki -tyyppinen juna. Intiasta saadut norsut olivat hengissä, samoin pyhät lehmät ja pässit. Molempiin kävi sama asia, erityisesti kyllä norsuihin: Mitä enemmän aitaa välissä, sitä parempi.


692701.jpg

692702.jpg

Hylkeitäkin oli ollut, mutta ne olivat hypänneet aitauksensa yli vapauteen, eikä niistä sen koommin ole kuultu. Ehkä ne ovat EU:n aluevesillä. Kukahan oli mahtanut lahjoittaa niin ikään hengissä selvinneet kaskaat, jänikset ja lokkiparven, joka näytti pitävän festariaan aivan aasien ruokalassa? (Pitäisiköhän jonkun luonnontuntijan määrittää uudelleen Miehen eläinten tunnistus, missä kuvassa on aasi?)

692703.jpg

Jos turisteilla olisi ollut rahaa vaivaiset 800 €, niin olisi saanut tunnin ajan huristella saarta ympäri Titon Cadillacilla. Tosin silloin olisi jäänyt Eläinmuseo ja Titosta kertonut valokuvamuseo väliin. Eihän semmoista voinut tehdä. Valokuvien joukossa kun oli myös kuva Kekkosesta ja Titosta.

692697.jpg

Kummallisia kasvejakin oli istutettu saarelle. Joku joulukuussa kukkiva kiinalainen köynnös kasvoi muurilla ja nämä kaktukset oli tuotu Meksikosta.

696642.jpg

Roomalaisetkin olivat aikoinaan häärännet saarella ja varastoineet 1000 litraa sisältäviin kiviamforoihin viiniä. Amforat oli kaivettu melkein kokonaan maan sisälle, niin lämpötila viineille oli kohtuullisen sopiva. Muuta roomalaiset saarella eivät sitten tehneetkään. Niiltä ajoilta on peräisin kroatialainen sananlasku: In vino veritas.

Illemmalla satoi ja senkin jälkeen tuuli. Käytiin rannassa kävelemässä, vaikka pärskeitä saikin varoa.

692705.jpg

Satamassa oli hauska valaistus vedessä. Veneet keikkuivat tuulessa niin, että terävää kuvaa oli pimeässä mahdoton saada, mutta toivottavasti tästä näkee ainakin idean.


692706.jpg



 
 

 

Keskiviikko 27.06.2007

Ensi vuonna ostan Rouvalle matkaoppaaksi Valitut Palat tai Seiskan tai Ohon tai Hesarin kuukausiliitteen, ja annan Lonely Planetin ja muut reppureissaajille kirjoitetut matkaoppaat nuorimmille lastenlapsille repimisharjoitusten materiaaliksi. Nimittäin päivän museolöytö oli todella kummallinen. Fazanasta kymmenisen kilometriä sisämaahan sijaitsevan Vodjnanin Santa Blazan kirkon kuorin takana säilytetään viittä muumioitunutta pyhimystä lasiarkuissa. Kirkko näkyi jo etäältä pienellä paikkakunnalla, mutta sinne pääsy oli tehty hankalaksi merkitsemällä osa kaduista yksisuuntaisiksi ja osa muuten vain ajokieltoon. Kapeilla kaduilla tuskin mooottoritietarra olisi mahtunut peruutuspeilien ja talojen seinien väliin. Tämä on katu, jota pitkin ajoimme kirkon eteen meitä isomman pakettiauton perässä (muuten olisi tullut paha uskonpuute kadun ajokelpoisuudesta). Tämä ei siis ole kävelykuja, joskin onneksi yksisuuntainen.

696645.jpg

695408.jpg

 

Selvittiin kuitenkin parkkiin kirkon pihaan. Muutaman kymmenen kunaa maksettuamme opastyttö hiipi kanssamme hiljaa kuorin taakse hämärään huoneeseen ja jätti meidät kahdestaan viiden muumion kanssa ja laittoi niiden elämästä ja erityisesti kuolemasta kertovan englanninkielisen nauhan päälle. Yhteistä kaikille oli, että he olivat kuolleet uskonsa tähden, heidän haudallaan käyneet olivat poikkeuksetta parantuneet taudeista, ja heidän luunsa olivat säilyneet tavallista paremmin. Siitä oli ihan tieteellisiä todisteita. Kuvaaminen oli tietysti ankarasti kielletty, mutta mitäpä ei ahkera blogiin kuvaaja tekisi lukijoittensa kauh… iloksi. Tässä kuva parhaiten säilyneestä nunnasta.

696647.jpg

 

Rovinj on kaupunki niemimaan länsipuolen puolivälissä. Sitä ei kuulemma voi ohittaa. Ajajan suuntavaistolla se onnistuisi kyllä ihan helposti, eikä toisella naisellanikaan olisi mitään sitä vastaan. Kuvaaja oli kuitenkin tarkkana ja pian oltiin vanhan kaupungin centarissa syöttämässä kunia mittariin. Tämän jälkeen tapahtui paha moka. Jäi auto lukitsematta. Kahden tunnin päästä tultiin takaisin, eikä kukaan ollut onneksi käyttänyt tilaisuutta hyväkseen. Toinen naisenikin oli jäljellä hanskalokerossa ja läppäri takaluukussa.

Turisteja varten oli koko ranta-alue varustettu kahviloilla ja ravintoloilla ja kaikkialla kutsu kävi italiaksi milloin jäätelölle, milloin kahville. Rovinjissa kaikki kyltitkin on kahdella kielellä, myös italiaksi.

Kaupunki näytti sen verran mukavalta, että ryhdyttiin etsimään majapaikkaa. Yhdessä paikassa luki sekä internet että accommodation, mutta kun Rouva oli saanut blogin päivitettyä, tyttö sanoikin, että ciuso ja lähti rullaluistimillaan neljän tunnin siestalle. Kuulin muutaman moitteen sanan siitä, että en ollut jututtanut tyttöä samalla kun Rouva näpytti konetta. Ei sitten muuta kuin jalkautumaan ja omatoimisesti majoitusta hakemaan. Ensimmäisessä paikassa boss ei ollut paikalla, mutta grandemama selitti italiaksi, että noin monta yötä ei onnistu, menkää seuraavaa katua oikealle.

Seuraava huomattavasti nuorempi Frau sanoi saksaksi ja italiaksi, että kaamera no, solo uno studio on jäljellä. Jes, keikkamatkoilla totuttiin monenlaisiin majapaikkoihin, kesäkiertueellakin oltiin jopa saunan lauteilla, kun ei muualle mahtunut. Lähdin innoissani naisen perään soittopelien toivossa. Mutta mitä vielä, uusi huoneisto, jossa keittiö ja terassi, telkkari ja satelliittivehkeet. Rouva kuulemma tiesi etukäteen, että studio tarkoittaa juuri sitä. Ei tarkoita muusikoille! Näkymä ei tosin ollut Adrianmerelle, mutta paikka on parin kadunkulman päässä centarista ja tältä voisi tehdä matkoja maakuntaan helposti. Hintapyyntö oli tällä strategialla (siis lähestyminen ilman Volvoa) yöltä 15 euroa vähemmän kuin edellisessä paikassa, vaikka asuintaso on huomattavasti parempi ja paikkakunta suositumpi turistikohde. Kannattaa olla jalkaisin liikkeellä, nuorekkaan näköisinä (harmaa parta ja hiukset tuulen tuivertamina, maripaita, reppu ja polvihousut!). Se Volkkarimainos näköjään pätee vanhoihin Volvoihinkin.

Rouva oli tätä kirjoittaessani uskaltautunut kroatialaiselle kampaajalle. Lopputulos on ihan hyvän näköinen, vaikka Rouva kertoi kampaajan lähestymistavan olleen samanlainen kuin tyttärellä nelivuotiaana: lovia tukkaan sinne tänne. Erilainen se kyllä on kuin ennen, mutta ei ollut kuulemma kallis.

Tilasin siis ajan kampaajalle, joka siinä tilatessani kertoi osaavansa englantia. Tosipaikan tullen kielitaito taisi rajoittua kahteen sanaan (wash, cut) ja kellonaikoihin. Siinäpä sitten istuin tuolissa. Pesu oli sujunut kyllä, mutta vanhempi kampaaja kuunteli sujuvasti englantia, ja nuorempi saksaa, eikä kumpikaan ymmärtänyt muuta kuin elekieltä. Paikalla ollut asiakas sitten tulkkasi heille, mitä olin sanonut, mutta en tiedä, kummasta kielestä. Pelkäsin, että saksasta, koska siinä olin itse kampaamosanastossa kovin heikoilla (mitä esimerkiksi on rikottu linja tai otsatukka saksaksi?). Ote saksien kanssa oli oikeasti tuollainen esikouluikäisen tyylinen: sieltä täältä kunnon rouhaisu, kaikkialta ei mitään. Vähitellen kuitenkin pää oli käyty läpi ja suihkeitten ja föönien jälkeen jälki näyttää ihan kelvolliselta. Tukkani väriä kehuivat ja ihmettelivät, mutta eivätpä myöskään tienneet, missä Suomi on. Hinta alle kaksi kymppiä, ei paha. Työn tehtyään kampaaja sytytti tupakan – eipä tulisi meillä päin kuuloonkaan.

 

 
 
 

Eilen illalla oli kova ukonilma. Siitä huolimatta istuttiin ja syötiin omalla terassilla. Kaupungin terasseille ei voinut siinä sateessa lähteä.

Useita vuosia sitten yksi meidän pojista päätti yllättää perheen leipomalla täytekakun. Pohja onnistui hienosti, mutta kermavaahdon tekemisessä tuli ongelmia. Ei ollut kermaa kotona. Ei poika sitä ongelmaksi kokenut, maitoahan meillä käytettiin aina kerman sijasta, joten siitä vain vatkaamaan. Maitopa vain pysyi maitona ja poika alkoi aprikoida, olisiko rasvalla sittenkin jotain tekemistä asian kanssa ja lisäsi jääkaapista margariinia sekaan. Liian vetelää oli vatkaustulos kakun päälle vieläkin, mutta poika keksi laittaa sekaan vehnäjauhoja, että siitä tulisi vähän paksumpaa. Maistettuaan hän huomasi vielä sokerin puutteen, mutta sitten olivatkin jo paranteluideat lopussa. Kakku maistui kummasti lättytaikinalla kostutetulta, mutta yritys oli hyvä. (Jos pojat nyt lukee tämän, kyseinen saa itse tunnustaa, jos haluaa.)

Tämä juttu tuli mieleen eilen, kun Mies laittoi ruokaa. Oli maustamattomia broilerinfileitä, mutta ne tarttuivat pannuun, eikä ollut rasvaa. Rasva ja olut kuohuvat samaan tapaan, joten olutta pannulle ja eivätpä fileet enää tarttuneet. Viinin käyttö kastikkeissa tuli myös Miehen mieleen, ja kun oluen alkoholiprosentti oli pienempi, niin Mies päätteli, että olutta kannattaa laittaa enemmän kuin viiniä. Tulin valmiiseen ruokapöytään askelmittaria ulkoiluttamasta ja hiukan ihmettelin kroatialaisten kanafileitten erikoista makua, mutta pakko on kunnioittaa tätä perheen miesväen logiikkaa, luovuutta ja yritystä ruoanlaitossa.

Sitä paitsi olutkana oli oikein hyvää, kokin huom, niin hyvää, että tässä on resepti kokeilunhaluisille:

Pollo Cervesa Hrvatska (kroatialainen olutkana)

Mennään ilmastoituun Supermercadoon. Otetaan kanasta kiinni. Kylmätiskillä. Maustamatonta parasta palaa kanasta. Säilyketölkki maissia. Uncle Ben´s Sweet & Sour –kastikepurkki tai muu samanlainen, elleivät vokaalittomat tekstit purkeissa tuota ongelmia tuoteselostetta luettaessa. Kaksi kurkkua (joista toinen olikin kesäkurpitsa) ja kaksi tomaattia. Yksi sipuli ja yksi vaaleanvihreä paprika. Purkki tuorejuustoa (Krem sir). Tuorejuuston sijasta samannäköinen purkki käy, ruokajukurttia, Creme Guten Morgen, Smetana tai Moldau. Puolen litran pullo olutta ja kassalle. Dobar dan vaan teillekin ja hvala, kun kunat kelpasivat. Ulkona ihmetellään, että jokin ei toimi. Täällä ulkona ovat unohtaneet laittaa ilmastoinnin päälle, on kovin kuuma ja kostea, lähes substrooppinen ilmasto.

Apartmanin keittiöstä paistinpannu liedelle ja kanat sinne. Etsitään kaapista mausteita. Ellei emäntä ole Kolumbiasta, tulkitaan valkoinen jauhe suolaksi. Sitä kanoille. Katsotaan CNN:ltä, millaista säätä on luvassa. Kapkaupungissa. Siihen mennessä kanat jo vaihtavat väriä. Tarkistetaan oluen lämpötila ja tuoreus. Loraus olutta kanoillekin ja silputut sipuli, paprika ja yllättäen löytynyt kesäkurpitsa kanojen seuraksi. Lisää olutta kanoille, yhteensä desilitran verran, sillä ruokailijoillekin täytyy riittää. Enempää täällä ei ruokailija voi käyttääkään, sillä autoilijalla on nollatoleranssi liikenteessä. Ruokailun jälkeen ei voi käydä kuin auton tavaratilaa tarkastamassa, ettei käy hullusti. Uncle Ben`s tai jokin vastaava purkki sekaan ja kotiavain ja kuulakynä esille. Maissipurkki pitää avata. Aika pienestä kolosta maissit näköjään mahtuvat pois. Operaation aikana Pollo Cervesa Hrvatska on jo muhinut sopivasti tarjottavaan kuntoon. Kaiken päälle pari lusikallista tuorejuustoa tai vastaavaa. Tomaatti ja se toinen kurkku ovat salaatti.


Tänä aamuna Mies luki yhdestä sankarimatkailijan oppaasta, että Rovinjissa ei ole miehelle häpeäksi tilata pizzaa ja riemastui. Ehkä ei kokeilla uusia kulinaristisia nautintoja omassa keittiössä tänään.

Rovinj on kaunis kaupunki. Ei mitenkaan ranta- ja uimapaikka, vaikka rannat kauniita ovatkin.

696659.jpg

Kameran kanssa ei kerry askelmittariin mitään, kun pitäisi ottaa vähintään kuusi yhteen menoon. Ikkunaluukkukuvat ovat erityisen suosittuja, parhaisiin turistit jonottavat… Tässä malliksi yksi näin alkuun.

695422.jpg

Unesco suojelee munanmuotoista niemenkärkeä, joka jo keskiajalla kasvoi täyteen taloja ja niiden välissä mutkittelevia kapeita katuja, joita nyt sitten tallovat turistit. Keskellä korkealla on Pyhän Eufemian kirkko, joka hallitsee maisemaa. Kävelimme sinne tänään ja näimme muiden kiipeävän myös kirkon torniin. Olimme jo molemmat (Mieskin vastoin tapojaan) lähdössä kiipeämään, mutta Mies havaitsi heti alkumetreillä, että tämä ei nyt todellakaan ollut hänen juttunsa ja palasi takaisin. Olikin ihan mahdottomat portaat. Niitä ei ollut tolkuttoman paljon (noin 200), mutta ne eivät olleet edes portaat, vaan lähinnä vanhoista lankuista tehdyt tikkaat. Siinä sai sekä vetää henkeä että sovitella askeleitaan.

696651.jpg

699448.jpg

696658.jpg


Maisemat olivat kuitenkin kiipeämisen arvoiset. Korkealta näki kauas siniselle merelle.

696655.jpg


Kaikkein hienoin oli kuitenkin kirkon juurella aukeava kattojen ja savupiippujen meri, jossa oli kyllä näkyvissä myös moderneja piirteitä, kuten lautasantenneja ja ilmastointilaitteiden tuulettimia, mutta eivät ne tunnelmaa häirinneet.

696657.jpg

Rovinjin pikkuinen niemi onkin kuuluisa pienistä savupiipuistaan. Niitä on paljon siksi, että asuntoon piti aina rakentaa uusi piisi ja piippu, kun siinä aloitti nuoremman polven perhe huushollinsa. Asunnot pilkkoutuivat ja piippuja syntyi, kun ei ollut tilaa levittäytyä muualle kaupunkiin.

696648.jpg

696649.jpg

 


 
 

Itsellemmekin ihmetykseksi tästä päivästä tuli melkein rantapäivä. Mehän siis ei oikein rannoilla makoilua osata harrastaa, mutta tänään jopa vuokrasimme rantatuolin ja istuimme rannalla yli puolitoista tuntia. Ja kävimme tietysti uimassa.

Vietimme iltapäivän Rovinjin edustalla Crveni Otokilla eli punaisella saarella. Saaren maaperässä näytti olevan tummanpunaista hiekkaa, siitä ilmeisesti nimi. Matkaoppaissa sanotaan, että jos Rovinjissa haluaa rantaan, saarille meno on parasta siihen.

767312.jpg

Eikä siellä saarilla paljon muuta ilmeisesti voi tehdäkään. Kiersimme saaren, joka kooltaan oli suunnilleen Seurasaaren luokkaa ja sitten lojuimme rannassa mekin. Ihan kiva ja rentouttava päivä. Suomesta tulleiden viestien perusteella olemme juuri oikeassa osassa Eurooppaa ilmastonkin suhteen. Jossain tulvii, jossain sataa ja jossain muualla tukehtuu kuumuuteen. Täällä on lämmintä ja aurinkoista, mutta pieni tuulenvire pitää olon mukavana.

699451.jpg

Eilen illalla ihailimme auringonlaskua Rovinjin vanhan kaupungin rannalla. Siellä oli jopa kallionseinämässä baari, jossa drinkkien ohella sai vuokrata itselleen tyynyn ja istua tyynyllä kallionkolossa auringonlaskua ihailemassa. Sinkkikset tässä istuvat tyynyllä drinkkeineen.

699440.jpg

Meidän kuvat ovat kuitenkin rannalta, eivät baarista.

699439.jpg

701179.jpg

 

 

 
 
 

Rovinjin lauantaiaamu, kesäkuun viimeinen päivä

Tänä aamuna heräsin varhain, viiden jälkeen vain alkoivat ajatukset pyöriä, eikä uni enää tullut. Mies nukkui. Nousin parvekkeelle istumaan ja kuuntelemaan aamun heräämistä. Kroaateista sanotaan, että he nousevat varhain ja totta se näytti olevankin. Naapurin isäntä kasteli puutarhaansa, toisen naapurin emäntä oli kasvimaalla ja leikkasi salaattia.

Lähdin kävelylle aamuiseen kaupunkiin. Rovinj ei taida olla enää keskeisesti kalastajakaupunki, koska mereltä palaavia veneitä ei useita näkynyt. Sen yhden kyllä tunnisti valtavasta lokkiparvesta, joka sitä seurasi.

701188.jpg

Miehen herättyä lähdettiin etsimään autolle pesupaikkaa. Pojan englannista ei oikein osannut päätellä, maksaisiko pesu sixteen vai sixty kunaa, mutta Mies antoi ohjeen: "Komplett", jätettiin auto käsittelyyn ja lähdettiin lähimarkettiin ostamaan ruokaa. Ruoan lisäksi löytyi kyllä prinsessoille tuliaisia ja yhdet toivotut lasitkin. Tultiin takaisin, ja huomattiin työn jälki erinomaiseksi.

701193.jpg

Auto oli putsattu sisältä ja ulkoa, vanteet kiilsivät, lattiamatot olivat puhtaat ja kaikki muutenkin tiptop. Sixty olisi riittänyt ulkopuoliseen pesuun, mutta kun olivat oma-aloitteisesti huomanneet, että auto oli likainen sisältäkin, pyysivät kolmekymmentä lisää. 90 kunaa on noin 12 euroa, joten ei valitettu mistään. Ja eikö vain kiilläkin?

701206.jpg

Iltapäivällä lähdettiin katsastamaan muuta lähitienoon rannikkoa. Matkaoppaat kehuivat Lim-vuonoa Istrian dramaattisimmaksi näyksi, eikä sellaista tietenkään voi ohittaa. Koimme kyllä perille päästyämme, että nyt liioiteltiin, kaunis ja kiva paikka, mutta onhan näitä nähty. Joskus vuosia sitten lapset takapenkillä kyllästyivät kehotukseen katsoa maisemia ja sanoivat "Me on nähty ne jo!" Nyt oli meillä vähän sama tunne, emmekä lähteneet laiturilla tarjotulle puolentoista tunnin vuonoajelulle. Mennään sitten joskus vaikka Norjassa, niin nähdään enemmän dramatiikkaa.

701157.jpg

Dramatiikkaa syntyi, kun yhdellä pienellä parkkialueella yhtäkkiä viereemme pysähtyi saksalainen Volkkari ja vielä niin, että kiilasi meidän pakotiemme. Mielessä vilisi jo kaikki klassiset ryöstötavat: sanotaan, että autossa on jokin vialla ja houkutellaan turistit pois autosta ja viedään kaikki irtain. Mutta mies avasi auton ikkunan ja huusi yllättävän tervehdyksen: "Yksi, kaksi, kolme-kin!" Olimme aivan hölmistyneitä, ja kysyttyämme syytä moiseen, mies kertoi äitinsä olleen suomalainen. Miehen iästä päättelimme, että taisi äiti olla niitä naisia, jotka sodan loppupuolella lähtivät saksalaissotilaitten matkaan. Mies kertoi äitinsä olevan jo melko iäkäs ja että äiti nykyisin näkee unia kalevalaksi ja kirjoittaa aamuisin Kalevalaa uudestaan. Jos siis jossain törmäämme saksalaisen vanhuksen uudelleen kirjoittamaan Kalevalaan, niin tässä selitys sen syntyyn.

Jatkettiin Vrsarin kaupunkiin, joka myös oli ihan nätillä mäellä, ja sieltä Poreciin. Porecista matkaoppaamme sanoivat, että ainoa syy tulla sinne on tulla katsomaan Basilikaa, joka myös on Unescon suojeluksessa. Olihan se tosi hieno ja taas erilainen kuin muualla.

701163.jpg

Olen kyllä ymmärtänyt, että useimmilla on aivan eri vaikuttimet tulla Poreciin. Se on yksi Istrian turistisimmista kohteista, ympäristö aivan täyteen rakennettu korkeatasoisia lomakyliä ja leirintäalueita, joilla on ihan omat turistiviihdykkeet. Puolet Porecin ympäristön leirintäalueista ovat naturisteille, mikä on aika vahva perinne koko Kroatiassa. Ei nyt kuitenkaan hakeuduttu niiden suuntaan, aika vieras ajatus. Porecin pikkuiset kadut olivat kivan näköisiä ja jälleen samaa liukasta kiveä kuin kaikkialla muuallakin Kroatiassa. Sileäksi kulunutta ja kiiltävää.

Melkein hävettää, että tälle pikkukaupungille ei tullut uhrattua enempää aikaa. Olisihan täällä varmaan viihtynyt.

701167.jpg

701171.jpg

Takaisin ajaessamme pikkukylien kohdalla yritti aika monikin pysäyttää turistien kiiltävän Volvon. Onkohan täällä jokin lauantai-iltojen perinne, että avotulella grillataan sika, joissain pari – kolmekin? Siltä ainakin näytti ja meitä kovasti kutsuttiin mukaan. Mies vain ei tykkää possusta, eikä suostunut pysähtymään. Mies on meistä muutenkin se ujo, ei puhu vieraille ja joskus estelee minuakin.


 
 

 

Käytiin eilen illalla vielä konsertissa Fransiskaaniluostarissa. Tykkäsin kovasti. Minusta kuoro lauloi hienosti, näytti iloiselta ja ohjelmisto oli hyvin turistiystävällinen. Juonto ensin kolmella kielellä (kroatia, italia, saksa), osa lauluista tuttuja, muutkin helposti kuunneltavia, ja loppupään laulut englanninkielisiä. Esimerkiksi nämä kuultiin: Panis Angelicus, I'm gonna sing, Everybody loves somebody, Lion sleeps tonight, Over the rainbow, Oh, happy day ja Amazing grace. Mies saa kirjoittaa oman käsityksensä ihan itse.

Tällaisia kamarikuoroja oli toissavuoden kuorofestivaaleilla Dubrovnikissa pilvin pimein. Siistiä, pääosin puhdasta, mutta yllätyksetöntä laulua. Toisessa kappaleessa tenorit roikkuivat alussa, liian korkea sävellaji heille. Bassoissa ei ollut puhtia, viivaston alapäässä tuli pelkkää lämmintä ilmaa. I´m gonna Sing –laulussa bassot lauloivat tyynesti sekunnin pieleen, jolloin heidän edessään laulava sopraano iski nyrkillä bassoa jalkaan. Laulu parani heti. Everybody –kappale pitää mennä kolmimuunteisesti, ei tasajalkaa. Oh, happy Day –sovitus ei ollut alkuperäisen kappaleen hengen mukainen ja se oli liian nopea. Mutta muuten ihan kiva konsertti.

702325.jpg

Yöllä koin yllätyksiä vähän väliä. Olen kummastellut, että tietyt lähisukulaiset eivät vastaa lähettämiini tekstiviesteihin. Yöllä niitä sitten tuli useita eri aikoihin. Dna näköjään välittää viestit tänne yöaikaan ja muutenkin miten sattuu, näistä viesteistä osa oli kolme päivää sitten lähetettyjä. Kroatia ei totisesti enää ole takapajula, vaan osa Eurooppaa ja Rovinj on yksi sen kansainvälisimpiä keskuksia. Vaihtakaahan operaattoria siskot, tai tehkää ainakin valitus!

Rovinj on matkaoppaiden mukaan mahdollisesti Istrian paras paikka. Täällä on ensinnäkin torvisoitto kielletty. Mies kyllä ihmetteli, miksi ei sitten saman tien harmonikan soitto ja mieskuorolaulu myos.

701203.jpg

Kyllä tämä turistille hyvä onkin. Tämä on kaunis ja sopivan pieni, kaikkialle voi kävellä. Vanha kaupunki on pienellä niemellä, jonka keskellä on komea kirkko, Pyhän Eufemian kirkko. Sunnuntaiaamun messussa luettiin evankeliumiteksti myös saksaksi, eli  oli turistit otettu huomioon. Voi olla, että muuten käytettiin sekä kroatiaa että italiaa, ei niitä aina erota.

 703866.jpg

Eufemia oli 300-luvulla syntynyt neitsytmarttyyri, jonka jäännösten häpäisemisen pelossa ne toimitettiin Rovignon rannalle 800-luvulla. Siitä lähtien marmorinen sarkofagi on ollut täällä ja on vieläkin. Eufemia on koko Istrian suojeluspyhimys ja hänen nimestään johdettuja naisennimiä on täällä eniten. (Eufemia, Fuma, Fumia).

 703876.jpg

Keskiaikainen kaupunki on täynnä tunnelmallisia liukaskivisiä pikkukujia, joiden varrella nykyisin myydään ihan sitä samaa matkamuistokrääsää ja kortteja, mitä muuallakin. On kyllä myös taiteilijoitten ateljeita, joissa on enemmän käsintehtyä. Mitenkähän Unescon suojelemille kohteille saataisiin myös jokin turistikrääsädirektiivi? 

 699453.jpg



703868.jpg

Keskiaikaisen kaupungin rannat on sitten varattu turisteille. Ihan joka paikassa on kahvila tai ravintola, ja niissä väkeä riittää näin pahimman turistikauden ulkopuolellakin. Kaikki sanovat, että tämä kaupunki on elokuussa täynnä turisteja. Millaista täällä sitten onkaan? Nimittäin meitä turisteja on kyllä riittämiin nytkin, aika vähän näissä kahviloissa on tilaa mihinkään aikaan vuorokaudesta, eikä illalla ainakaan.

703871.jpg

Turistimäärästä kertoo myös majoituskapasiteetti. Vanhan kaupungin liepeillä on kymmenittäin sellaisia yksityistaloja, joissa mekin asumme: Perhe asuu talossa ja sen lisäksi siinä on toinen rappu tai pari ylimääräistä kerrosta, joissa on turisteille näitä studioita tai huoneita. Oikeastaan koko maakunnassa ihan joka kylässä on paljon näitä. Tämä on kiva tapa majoittua. Aivan oma rauha, oma keittiökin, ja silti tämä on halvempaa kuin hotelleissa. Me maksamme tästä 45 euroa yöltä.

 703872.jpg

Kummallisia museoita täällä ei riitä joka päiväksi, eikä mitään isoja nähtävyyksiä. Paremmat uimapaikat ovat saarilla, joihin pääsee satamasta noin kerran tunnissa. Meillä on täällä ollut mukavat viisi päivää.

Kävelty on paljon, siis koko matkalla, ja sandaalit ovat olleet jalassa, kuten näkyy. Täällä Rovinjissa olisi voinut poistaa näitä kummallisten museoiden, vanhojen kaupunkikeskustojen (Stadtmitte) ja luonnonpuistojen suorittamisesta tulleita rusketusrajoja hankkimalla erittäin rajatonta rusketusta ihan mihin vain, mutta kun se ei kuulu meidän tapoihin, niin kärsitään sitten kulttuurinen rusketusrangaistus.

 703875.jpg

Huomenna jatketaan matkaa maihin, joissa aurinko paistaa viistommin taivaalta, tuskin tilanne enää tästä pahenee.

 
 

Auto oli jo pakattu, eikä Frauta näkynyt. Rouva kolkutteli ovia, ja löytyihän täti meidän passit kourassaan. Arrivederci. Loppumatka Kroatiassa kytättiin sopivaa kauppaa kunien hukkaamiseksi. Ei jäänyt lipaakaan jäljelle. Nyt on sitten sampoota pidemmäksikin aikaa.

Slovenian rajalla siniset passinkannet tekivät taas tehtävänsä. Poikettiin lähes ainoaan Slovenian rantakaupunkiin, Piraniin. On niitä pari muutakin, mutta Koper on pelkkä satama ja Portoroz hotellikeskittymä sataman lisäksi. Poikkeaminen ei ollut ihan niin helppoa, kuin olimme ajatelleet, koska Piranissa on vähän normaalia monimutkaisempi paikoitussysteemi: Ensin ajetaan kaupunkiin sisään ja otetaan puomilta maksulippu. Kierretään ja katsotaan, että ei varmasti ole yhtään parkkipaikkaa jäljellä. Sitten ajetaan ulos ja maksetaan siitä ajasta, joka on kierrelty ja kuullaan, että maksupaikan vieressä kyllä on kenttää kylliksi. Ihmetellään punaista linnanmäkijunaa ja kuullaan, että sillä pääsee parkkipaikalta keskustaan, kunhan se lähtee (kolme kertaa tunnissa). Tämän keksimiseen ja suorittamiseen menee sitten aikaa. Kaupunki oli kyllä käymisen arvoinen, kaunis jälleen, täynnä vanhoja taloja, kujia ja rantakahviloita.  Mutta rantalomaa etsimään lähtisin edelleenkin Istrian puolelle, kunista huolimatta.

711916.jpg

Piranin rantakaduilla oli vaikea kävellä, melkein meinasin kompastua mukulakiviin. Rouva ehdotti, että auttaisi jos katsoisin jalkoihini enkä maisemia.

711915.jpg

 

Koko talven mielessä on käynyt, että pitää päästä Triesteen. Varsinaista syytä en muista, ehkä siksi, että täällä on joka vuosi musiikkifestivaalit. Vaan kun ei löytynyt majoitusta, ei sitten menty Triesteen eikä festivaaleilekaan. Tuskin niitä olisi edes ollutkaan. Kerroin toiselle naiselle, että haluan Gardajärvelle, ja se kertoi, että noin kolmessa tunnissa ehtii moottoritietä sinne asti. Ei ihan ehtinyt, oli muutama stau ja parissa kohtaa satoi rankasti.

710723.jpg

Gardajärvellä sitten etsittiin majoitusta. Lopulta annoimme periksi, ja ollaan nyt jossain kämäsessä Zimmerfreissa. Huone on asiallinen, mutta ilmastoinnin puute ja lähellä oleva katu eivät sovi ensimmäiselle naiselleni ollenkaan. Ja jotain Volvo- tai Gardalisää tässäkin hinnassa on ihan varmasti. Sisällä oli niin kuuma, että oli pakko lähteä järven rantaan. Siellä olikin Policia Locale vastassa. Satoja autoja pysäköity pellolle ja kansa vaelsi rantaa kohti. Rouva otti kuvia auringonlaskusta Gardajärvellä ja minä katoin mainoksia.

 710727.jpg

 Concerti Nomadi. Jaaha, jostain keski-Aasian ylängöltä paimenlaulua kurkkuäänellä, paimentolaiskonsertti varmaan. Koska aurinko laski konsertin suuntaan, ei asialle voinut mitään. Herkistin korviani, sillä Blood, Sweat and Tearsin kappale Spinning Wheel soi aivan kuin alkuperäinen, torvineen kaikkineen. Kiirehdin askeleita, mutta auringonlaskua ihailevat sorsat, jotka piti kuvata, hidastivat matkaa. Lähemmäksi päästyäni totesin, että se oli alkuperäinen BST. CD:ltä siis.

Kohta oli lavalla viisikko, neljä pukumiestä ja yksi tyylikäs nainen. Rouvakin kiinnostui, ai tämä on sittenkin jotain aikuisille. Mutta nämä olivatkin vasta sponsoreita pankeista ja Peugeot –autosta. Viimein Nomadikin oli lavalla. Ensivaikutelma oli Matti ja Teppo ilman Mattia tai Teppoa, koska oli vain yksi laulaja. Sitä paitsi esiintyjät olivat viiden-kuudenkymmenen puolivälissä olevia harmaapartaisia ukk… jaa, kyllä pojilla sentään homma oli hanskassa, olivathan he tahkonneet 40 vuotta italoiskelmää. Tosin tämä oli vähän rankempaa. Stadionrockia oikeastaan. Suomalaisista ehkä Kirka tuli ensimmäisenä mieleen. Slovarinsa nämä kyllä osaavat. Melodista, hyvin soitettua, stemmat kunnossa, hyvä äänentoisto ja miksaus, ei siis ihme, että kymmenet tuhannet ihmiset olivat tulleet seuraamaan paimentolaisten osaamista. Sedät soittivat kyllä monta niittiposkiorkesteria polviaan myöten Garda –järveen.

Minäkin olisin mieluummin ollut Gardajärvessä. Jos pitää soittaa puistossa liian lujaa ja isolla lavalla kaukana yleisöstä, en jaksa uskoa minkäänikäisten miesten soittotaitoihin. Sininen savu ei sitä paranna, ja kun ei tuoleja ole, jalat puutuu. Itseäni viihdyttääkseni ja antaakseni Miehelle aikaa, kävin rannassa kokeilemassa, saako suihkulähteestä pimeällä kuvan, ja ihan kohtuullisen sain.

 710732.jpg

 

 

 

 
 

Garda nyt vain on ihana paikka.  Ei ihme, että se on suosittu ja täynnä turisteja.

710736.jpg

Tänään jatkettiin hiljalleen Gardalta pohjoiseen ja olemme nyt Meranossa. Sekä ilmasto että maisemat ovat muuttuneet parin päivän aikana kovasti. Lämpötila on laskenut kymmenisen astetta ja maisemassa on nyt vuoria ja laaksoja niin että suomalaista hirvittää. Mutta sinne vain mentiin, kohti vuoria.

710735.jpg

Tässä pari kuvaa siitä, kun laskeuduttiin vuorilta Meranoon.

710733.jpg

710730.jpg

 
 

 

Illalla, kun majoituttiin Meranon youth hostelliin, ensimmäinen hirvitys oli hissi. Se kulki rakennuksen ulkoseinää ja siinä oli kaksi seinää lasia ja yksi peiliä. Mitä se peiliseinä auttoi, kertasi vain toisen puolen maisemia! Siinä hississä pidin silmiä kiinni ja kehotin Rouvaa seisomaan seinän puolella. Se oli paljon pahempi kuin Siljan laivojen näköalahissit. Ylimmän kerroksen huoneeseen tullessa tuntui hauskalta, että meidän huoneessa oli kattoikkuna. Yöllä se ei enää ollutkaan ihan yhtä kiva ajatus, koska pitkin yötä satoi ja pisaroitten ropina huolestutti. Oltiin nimittäin ajateltu aamulla lähteä ajamaan etukäteistietojen mukaan yhtä Italian dramaattisimmista alppiteistä, eli Stelvion solatietä. Aamulla satoi vielä autoa pakatessakin, mutta yhtäkkiä sade ja pilvet olivat poissa, kun ajoimme kaupungista ulos. Meranon seuduilla on paljon omenatarhoja ja vieressä istunut maatalousasiantuntija ihmetteli pienten puitten raskasta omenasatoa.

 711890.jpg

Sama asiantuntija lumoutui maisemista niin paljon, että otti ensimmäisen akun tyhjäksi jo ennen kuin olimme Stelvion huipulla. Tässä muutamia.

 711892.jpg

711894.jpg

711897.jpg

Ensimmäisessä hiusneulamutkassa oli kyltti  "tornatore 47" ja siitä päättelin, että tiellä olisi 47 mutkaa ja jossain 25:n paikkeilla oltaisiin huipulla ja sitten laskeuduttaisiin parikymmentä mutkaa alas toiselle puolelle. Kun mutka 20 sitten tuli ja Rouva ehdotti, että katsoisin ylöspäin, koska huipulle vielä oli se 27 mutkaa, käskin ensimmäisen naiseni sulkea ikkunat, lakata ihastelemasta, miten jyrkkiä rinteet ovat, kuinka tie kapenee koko ajan, mahtaako siellä ylhäällä nähdä edes ajaa pilvien takia ja olla kertomatta  mutkista vähään aikaan yhtään mitään.

711898.jpg

Toinen nainen oli kyllä aivan yhtä säälimätön. Puhui vähemmän, eikä käyttänyt yhtä värikkäitä ilmauksia, mutta näytti käsittämätöntä kiharaa ja vähän väliä ikään kuin vitsiksi sanoi: Seuraa tietä yhdeksän/viisi tms. kilometriä. Ja vauhkoontui vähän väliä antamaan harhaanjohtavia neuvoja u-käännöksistä ja muista tiukoista käännöksistä milloin vasemmalle milloin oikealle. Niihin Rouva vastasi yhtä tiukasti, että seuraat vain tien reunaviivoja (jos sellaisia oli) ja samaa mieltä olin itsekin.  Kaiteita tai reunaviivoja ei nimittäin aina ollut.

711901.jpg

 711896.jpg

Huipulla oli tämän lomamatkan aikana ensimmäisen kerran KYLMÄ. Muutama lämpöaste ja tuulikin vielä. Siitä huolimatta piti ottaa kuvat todisteeksi, että tuolta tultiin. Vaikea sitä on uskoa itsekään, että joka mutkan olin vääntänyt.

711904.jpg

Vähän ihmetytti sekin, etta huipulla olevan ravintolan nimi oli TIIBET

711905.jpg

Vielä vaikeampaa oli uskoa, että monet pyöräilijät olivat polkeneet rinteen ylös, tai ylipäätään ymmärtää, miksi. Alamäessä monet sitten ohittelivat. Se oli varmaan kivaa.

Alamäen aikana nousi myrsky. Yhtäkkiä vain tuuli kovasti ja sitten tuli lopulta sade. Onneksi ei enää oltu kovin ylhäällä, kun alkoi sataa, vaan oltiin lähestymässä Bormiota. Luulinkin jo, että tämän päivän hiusneulamutkat olisi jo ajettu, mutta mitä vielä. Edessä oli Livigno, ja sekin oli solatien takana. Ja taas noustiin uusia mutkia. Tiekin hävisi sumuun, kun sateen jälkeen lämmin tie höyrysi. Joskus arvuuttelin, että kumpaan suuntaan se mutka olisi.

711908.jpg

Maisemia oli tämän Foscagnon solatien varrellakin.

 711907.jpg

Lopulta laskeuduttiin Livignoon. Ollaan vielä korkealla ja lämpötila on ollut alimmillaan kuusi astetta. Se mitä taivaalta tuli vielä täällä, oli lähinnä räntää.

 711912.jpg

Livigno on kummallinen verovapaa alue Italian pohjoisosassa ihan lähellä Sveitsin rajaa ja taitaa Itävaltakin olla lähes yhtä lähellä. Kylä on täynnä kauppoja, joista saisi kameroita, puhelimia, kiikareita, silmälaseja, hajuvesiä, alkoholia ja tupakkaa ja vähän leluja ja vaatteitakin. Kauppojen välissä on pieniä hotelleja ja vähän ruokapaikkoja. Nättejä alppitaloja kyllä, mutta eipä juuri muuta tekemistä. Infon tyttö sanoi, että nyt on low season ja jäimme miettimään, mikä täällä sitten on se varsinainen turistikausi ja mitä silloin tapahtuu. Varmaankin lasketellaan, koska yksi bajamajarata oli käynnissä iltapäivällä, kun tulimme. Onneksi ei menty siihen, illalla bajamajat roikkuivat paikoillaan ilmassa.

711911.jpg

Kierreltiin vähän kauppoja. Kameroita katseltiin, hintataso on noin 30 % alle Suomen hintojen, mutta jos ei välttämättä tarvitse uutta kameraa, kolmekin sataa uudesta on kolme sataa tuhlausta.  Tankki täynnä kyllä lähdetään, bensa maksaa 0,92 euroa.

 
 

 

Herättiin aamulla Livignossa vähän tunkkaiselta tuntuvassa huoneessa, jossa enkelitkin ihmettelivät katon vesivuotoa. Aamiaishuoneessa oli katettu vain kahdelle, joten taisi todella olla low season.

715600.jpg

Ei olisi pitänyt ostaa sitä kameraa. Selitys tulee myöhemmin. Mutta ostettiin kumminkin, kun oltiin ensin poikettu nettikahvilassa tarkistamassa hinta, tuotetiedot ja arvioinnit. Nyt on zoomia, pikseleitä, kuvanvakaajaa ja säätöominaisuuksia enemmän kuin ennen.

Ensin kuitenkin tämän päivän muihin toimiin. Heti Livignon jälkeen oli Sveitsin raja. Kymmenen euroa piti maksaa, että pääsi Sveitsin puolelle yksikaistaista pimeää tunnelia myöten.

733204.jpg

Passit eivät kiinnostaneet, mutta kysyttiin ostoksista.  Ajettiin lisää alppiteitä, Fuelasolan kautta Livignosta Davosiin ja sieltä sitten laskeuduttiin Sveitsin moottoriteille ja niitä pitkin läpi Sveitsin. Sveitsin läpi oli tarkoitus ajaa hetkessä, mutta tarjouksessa oli vain vuoden tarroja 25,50 €. Jälleen yksi tarra, jota ei liimattu asiaankuuluvalle paikalleen.

Tämänpäiväiset solatiet olivat vielä kapeampia ja korkeammalla kuin eiliset. Kaiteita puuttui vielä useammin ja niiden sijasta oli ihan tavallista laitumen aitaa, yksi rautalanka tolppien varassa. 

733205.jpg

 Varmaankin siksi, että lehmät ja lampaat eivät menisi jyrkänteille, autoista viis. Ilma oli sumuinen ja sateinen, korkeimmalla kohdalla lämpötila oli +2 ja satoi räntää. Kuvista ei oikein saa käsitystä puu- tai susirajan tai ainakin jonkun rajan yläpuolella kulkeneiden teiden jylhyydestä.

 

733208.jpg

733209.jpg

733206.jpg

715609.jpg

Matkan teko oli hidasta solateillä, mutta hitaaksi matka muuttui vasta ohitettaessa Zürichiä moottoritietä myöten. Joku kumma ruuhka siellä oli, ja autojono mateli Zürichin liikennevaloissa noin puolitoista tuntia.

733211.jpg

Teki jo totisesti mieli nukkumaan, mutta sitten Saksan ja Sveitsin EU-rajalla lähellä Baselia tullimiehet järjestivät lisäviivytyksen.

Emme tiedä, mistä saivat aiheen epäillä meitä rikollisiksi, ja ottaa meidät syyniin. Passit vietiin ensin ja takaluukku käskettiin avata. Kun sieltä löytyi väärästä maasta ostetun kameran laatikko, koppalakkimiehet äkkäsivät olevansa tekemisissä rikollisten kanssa ja kysyivät, mitä muuta on ostettu ja millä rahalla. Kysyimme, minkälaisista summista he ovat kiinnostuneet ja he arvelivat, että meillä olisi ollut käytössä noin 15 000 euroa ja niiden tuhlaamisesta nyt olisi kuulustelu. Nauroimme ajatuksellekin, mutta auto käskettiin ajaa sisään halliin.

Hallissa kolme miestä kurkisteli auton alle ja komensi tyhjentämään koko tavaratilan hihnalle ja läpivalaisuun. Kaikki kiinnosti! Alle eurolla litra ostetusta bensasta oleva kuitti ihmetytti tullimiehiä. Mistähän he saisivat noin halvalla bensaa. Sveitsissäkin mittarissa luki 1.90 litra. Taisi olla frangeissa hinnat. Rouvan matkalaukusta tarkistettiin, että pyykkipussissa varmasti oli vain pyykkiä ja että epämääräiset pullot olivat lähes tyhjät pullot shampoota ja suihkusaippuaa. Rouva jo vähän harmistuneena kysyikin, mitä miehet oikein naisen likapyykin ja alusvaatteiden joukosta hakevat.

Miehen repun läpivalaisussa näkyi epäilyttävästi patruunoita muistuttava nauha – varovainen avaaminen paljasti sen kuitenkin pötköksi Menthos-pastilleja. Lääkkeiden läpipainopakkauksetkin piti esitellä. Tullimiehet taisivat kilpailla keskenään siitä, kuka ensimmäiseksi keksii esim. partakoneen merkin ja mallin röntgenkuvasta. Vasta kun kukaan ei tiennyt, mitä kuva esitti, avattiin laukku. Miehen reppu on varustettu tietokonetta varten pehmusteilla, ja niitä tutkittiin hartaasti. Eivät sentään viiltäneet veitsellä auki. Metallisen kotelon käyttötarkoitus oli epäilyttävä, Mies sitten onnistui selittämään, että meidän lomakuviahan siellä vain on säilöttynä lisäkovalevylle.  Hartaasti niitä laukkujen läpivalaisukuvia tutkittiin ja melkein joka kassi avattiin.

Kroatiasta ostettu kahden ja puolen euron viinikarahvi sai miehet riemastumaan, että nyt löytyy salakuljetettua antiikkia, olihan kyljessä ihan Titon ajoista muistuttava tähti. Paikallisen Tarjoustalon hintalappu oli kuitenkin paikoillaan ja miehet joutuivat luovuttamaan. Kotiin tuliaisiksi ostetut muutaman euron nätit lasipakkaukset käärittiin auki myös, ja tarkastettiin, että ihan varmasti oli kysymys ranskalaisesta halvasta puristelasista, eikä piilotetusta antiikista. Tytöille ostettuja prinsessatarvikkeita miehet eivät löytäneet, kun ne olivat sisällä penkin taskussa – mitähän olisivat ajatelleet Barbien paperilautasista ja mukeista ja hiuslenkeistä ja ruusunenäliinoista?

Auton kylmälaukku tuotti pettymyksen, ei edes oluttölkkiä, pari jugurttia  vain, ja juusto- ja kinkkupaketeistakin oli vain muutama siivu jäljellä, kun olimme juuri pitäneet kahvitauon. Vedenkeittimen kierukka näytti läpivalaisukuvassa tosi vaaralliselta – siis ulos kassista ja tarkistus. Iso salkku oli tietysti täynnä jotain salaperäisiä dokumentteja, joista läpivalaisussa ei päästy selvyyteen. Spion? Avaaminen paljasti kuitenkin laajan varaston kaikenlaisia huoltoasemilta ihan luvallisesti saatavia karttoja ja muita matkailuesitteitä, joten salkun sai panna kiinni ja takaisin autoon.  Pettymys loisti tullimiehen ilmeestä. Eikö vieläkään mitään?

 Jossain vaiheessa alkoi näyttää siltä, että miehet olivat itsekin vähän noloja, kun rikolliset paljastuivat monta viikkoa reissussa olleiksi kunnon kansalaisiksi, jotka kantoivat mukanaan teepaitojaan, uikkareitaan, likapyykkiä, eväitä ja kannettavaa tietokonetta ja ainoa rikos näytti olevan tietämättömyys siitä, että italialainen Livignon paikkakunta ei kuulu EU:hun. Eipä siis vain tultu ajatelleeksi asiaa, olisi kai me siinä tapauksessa laitettu kameran laatikko pois ja oltu muina miehinä.

Sitten seurasi rangaistus kameran ostosta. Yksi tullimies täytti monta paperia ja teki pöytäkirjan kellonaikoja myöten ja selitti lainrikkojille, mitä papereissa lukee. Kameran liikevaihtovero 19 % piti maksaa saman tien, mutta vaikka se maksettiin samalle miehelle, se piti tehdä eri luukulla. Luottokorttikin tarkistettiin paljon huolellisemmin kuin Paloheinän S-marketissa. Ja sitten palattiin takaisin ensimmäiselle luukulle saamaan kameran laatikko ja moniosainen kuitti prosessista. Kamera jäi proseduurin jälkeen enää vähän Suomessa ostettua halvemmaksi, joten se siitä. Muistitikusta ja kameralaukusta veroa ei peritty, eli pikkuisen plussalle jäätiin sentään. Tullimies kertoi lopuksi, että Saksassa on ihan lähellä samanlainen verovapaa kylä, ja Mies lupasi varmasti olla menemättä sinne, ehkä.

On nykyisin tullimiehillä vähän tekemistä. Kolme miestä käytti tunnin meidän tavaroihin!

Seuraavan aamun uutisissa kerrottiin isosta huumetakavarikosta jossain täällä Baden-Württenbergin rajoilla. Oltiinko me väärässä paikassa väärään aikaan? Tai rikollisen näköisiä? Tai sitten mukana oli joku kesäharjoittelija, jolle piti luppoaikana järjestää harmiton ja kiireetön harjoitustehtävä.

Etsittiin päivän päätteeksi jostain pienestä kylästä asiallinen majatalo ja nukuttiin hyvin. Ei kallis ja ihan kiva, mutta en edes muista paikkakunnan nimeä.

 
 

Ajettiin eilen Saksan eteläosasta lähelle Luxembourgia ja tehtiin pieni koukkaus Ranskan puolellekin, Alsaceen samoille seuduille, joilla olimme muutamia päiviä viime vuonna. Alppimaisemat vaihtuivat toisiksi hetkessä, nyt nähdään kyliä ja maissipeltoja.

718889.jpg

Myös Saksan määränpää oli sama, Mettlach, jossa on Villeroy&Bochin keramiikkatehdas ja tehtaan myymälän ympärille kehittynyt outlet-kylä, jossa on jo vähän muutakin kuin tämän tehtaan tuotantoa.

Emme me nyt sentään yhden outletin takia näin pitkälle länteen tulleet. Miehellä on mielessä tutustua uuteen isoon musiikkiliikkeeseen, ja tämä nyt sattui sopivaksi etapiksi sinne mennessä.

Tehtaan myymälä katsastettiin pariinkin kertaan sekä yksin että yhteistoimin ja tarttuihan sitä taas jotain halpaa ja hyödyllistä matkaan. Halpaa olisi ollut enemmänkin, mutta jos ei tarvitse jotain, niin eipä kannata ostaa, vaikka olisi halpaakin. Joitain asioita vain ei malta jättää kauppaan ja uskoisin, että tämänpäiväisille ostoksille vielä käyttöä löytyy. Ainakin omat vanhat kuluneet lautaset heitetään pois uusien tieltä ja ensi kerralla, kun katetaan vähän paremmin, on vähän juhlavammat aterimet.

Muutenkin meni päivä enemmän shoppailun puolelle. Poikettiin viereisessä pikkukaupungissa Merzigissä. Saksassa pienessäkin kaupungissa on paljon liikkeitä ja hyvät valikoimat, kun väestöpohjaa on niin paljon enemmän kuin Suomessa. Pikkukaupungin kävelykadun liikkeessä oli samantyyppinen merkkivalikoima kuin Stockmannilla ja alennusmyynti. Niissä merkeissä siis tänään. Löysin punaiset kengät, puhtaat farkut ja Mies pari t-paitaa.

Toisesta naisesta ´löytyi taas eilen uusia piirteitä. Varsinainen putkiaivo, kun poukkoillaan maasta toiseen. Olin katsonut kartasta, että Saksan etelärajalta kannattaa ajaa tänne Ranskan kautta. Toinen nainen taas rajoittuneesti ajatteli, että kun sekä lähtöpaikka että päämäärä ovat Saksassa, niin sitten ajetaankin vain Saksassa. Kun Strasbourgin kohdalla käännyimme Ranskaan, se hätääntyi aivan valtavasti, ja vaati Miestä tekemään u-käännöstä joka ikisessä mutkassa ja palaamaan Saksan moottoritielle. Olin sadisti, enkä kertonut sille, että nyt vaihdetaan maata ja annoin sen uikuttaa. Vasta Ranskan rajalla kerroin sille muuttuneista suunnitelmista, ja sitten se taas käyttäytyi kiltisti. Minusta tämä on sen ajattelussa ihan selvä epäkohta. Se tosiaankin ymmärtää yhtä maata kerrallaan, eikä osaa ohjata toiseen maahan eikä toisen maan läpi, vaikka se olisi joskus tarkoituksenmukaista. Vähänkö on voitonriemuinen olo! En ole korvattavissa (ainakaan kokonaan).

 
 

Ollaan lähdössä Mettlachista pohjoiseen.

Ihan meidän hotellin vieressä on kirkko, jonka kellot soivat vartin välein. Varttia yli yksi lyönti, puolelta kaksi, varttia vaille kolme ja tasatunnein neljä, jonka jälkeen tulee vielä niin monta lyöntiä kuin kello on. Sitten kellot soivat vähän väliä vielä kutsuen messuihin ja muihin rukoushetkiin. Mitenkähän vakituiset asukkaat ovat tähän sopeutuneet?

718878.jpg

Käytiin juuri aamupalalla. Tässä pari kuvaa hotelli Schwanin ruokasalista, joka on aika tyypillinen saksalainen. Varsinkin noita täytettyjä eläinten päitä on näkynyt vähän väliä tällaisissa paremmissa paikoissa maaseudulla.

718989.jpg

718990.jpg

 

Ajeltiin Mettlachista Luxembourgin läheltä Osnabrückiin, joka on jo parin tunnin ajomatkan päässä Hampurista. Sunnuntaina on rattoisampaa ajella moottoriteitäkin, kun rekoilla on ajokielto. Pitkiä rekkarivejä näkyikin jokaisella moottoritien levähdysalueella. Pakollinen sunnuntaivapaa kuskeille autossa – ei luulisi olevan kovin mukavaa.

Aamulla ajoimme ensin paikalliseen evankeliseen kirkkoon. Täällä evankeliset kirkot ovat huomattavasti vaatimattomamman näköisiä kuin katoliset, ilmeisesti nuorempiakin.

722655.jpg

Sisätilatkin olivat hyvin kotoisen näköiset, ihan samaa tyyliä numerotaulun numeroita myöten kuin missä tahansa suomalaisessa uudehkossa kappelissa. Jumalanpalveluskin oli hyvin tutun oloinen. Liturgiaosia emme osanneet, mutta kaksi virttä oli ihan samoja kuin suomalaisessa virsikirjassa.

722657.jpg

Pappi ja kanttori katselivat kirkosta lähtiessään ihmeissään suomalaisia rekkareita autossamme ja pysähtyivät kyselemään, miten ihmeessä suomesta asti on tultu heidän jumalanpalvelukseensa. Kerroimme olleemme siellä jo viime vuonnakin ja muistavamme papin kyllä.


Mies kävi katsastamassa viereisen autoliikkeen valikoiman samalla. Tämä uusi Mersu maksoi 32 000. Käytettyjä olisi saanut dramaattisesti halvemmalla kuin Suomessa. Kyllähän tätä autonostomatkailua on Suomesta ollut paljonkin – meistä vain tuntuu, että ostaessa pitäisi osata jotain, mitä emme osaa, enkä tarkoita nyt saksan kieltä.

722658.jpg

Illalla kävimme katsastamassa Osnabrückin keskustaa. Lupaava kävelykatu ostosten kannalta ja taas vanha kaupunki koristeellisine taloineen.

722660.jpg

 
 
 

Herättiin hostellin kerrossängystä ja nautittiin ihan kelvollinen aamupala. Ruokasalissa ihmeteltiin, miksi jotkut vanhemmat lähtevät matkalle jopa neljän lapsen kanssa, kunnes huomattiin, että neljähän meilläkin taisi aikanaan olla ja silti reissattiin. Silloin kyllä omistettiin oma vaunu ja vaunun kanssa oli kyllä lapsilla helpompaa. Mitä petaamista ja tavaroitten kantamista se olisikaan ollut!  Nyt kahdestaan asioilla on puolensa. Minä nautin siitä, että henkilöautolle löytyy parkkipaikka matkan varrella mistä vain.

Varsinainen päivän tutustumiskohde oli kuitenkin iso soitinkauppa Ibbenbürenissä.

722663.jpg

722662.jpg

Talvella kotiin tullut paksu katalogi lupasi paljon nähtävää. Kyllä tämä oli kuitenkin vaatimattomin henkilökohtaisena ostospaikkana, postimyynnissä on ihan sama, onko Thomann, Kölnin soitinkauppa tai tämä. Ei tarttunut tällä kertaa mukaan kuin nauhaton basso, johon oli valmiiksi naarmutettu asianmukaiset kulumat, niin että se näytti jo paljon soitetulta peliltä. Ensi kerralla taas Thomannille. Basso kyllä katsastettiin asianmukaisesti ja huollettiin soittokuntoon täälläkin.

722653.jpg

 
 

Yhdeksältä aamulla lähdettiin Hampuria kohti. Naiset väittelivät sopivimmasta reitistä, toinen ehdotteli aikansa U –käännöksiä, mutta taipui viimein laskemaan reitin uudelleen.

Aamusta huolimatta Autobahn oli kohtuullisen täynnä, niin että vapaita nopeuksia ei kovin pitkään pystynyt ajamaan. Yleisin matkanopeus oli 150 – 170  km/h. Joskus alamäessä lujempaakin. Onnettomuuksista tai tietöistä tiedotetaan hyvissä ajoin, jolloin liikennemerkein ilmoitetaan, että saa ajaa "vain" 120km/h. Se tuntuu varikkovauhdilta rata-ajon jälkeen. Monta kilometriä sitten köröteltiin 20 km/h.

728236.jpg

Runsaan kuukauden ulkomaillaolon jälkeen mietimme, kuinka kauan kestäisi, ennen kuin puheeseen tarttuisi ulkomaankielen sanoja.

Autobahnilla on taas Stau. Minkä takia? No, siellä on ensiksi Unfall, ja sitten Einbau. Meidän piti ehtiä nach Hamburg vor zwölf. Karstadtissa ja Kaufhofissa on Sale ja niissä lastenvaatteet on stark reduziert. No, jos on joku Umleitung sopivasti, niin mennään sitä immer gerade aus zur Stadt. U-bahn on kaupungissa kuitenkin kätevin.

Olemme saapuneet onnellisesti Hampurin merimieskirkolle ja varaamamme yhden yön sijasta saammekin olla kaksi yötä. Kaikki enemmän kuin hyvin. Eka suomalainen korvapuusti ja karjalanpiirakka-annoskin syöty ja auto turvallisesti tallissa.

Hampuri on meille monasti ollut matkan päätöskohde, eikä silloin ole ollut enää ollenkaan turistiolo. Niinpä olemme unohtaneet kameran, kartan ja nähtävyydet - pitäisiköhän tänään tehdä parannusta?

Illalla tapasimme Hampurissa vanhan ystävämme - tosi kivaa!

 
 

 

Tänään on tutustuttu Hampurissa jälleen kerran perusteellisemmin vain isoimpien tavaratalojen alennusmyynteihin. Oli niin sateista, että mikään muu ei oikein innostanut.

728241.jpg

Saturn on iso tietotekniikkaa myyvä tavaratalo. Mies kierteli siellä aika pitkään, vaikka siellä ei ollut edes alennusmyyntiä.

Yhdessä käytiin sitten tässä Karstadtin osassa, joka on keskittynyt pelkästään urheiluun ja urheiluvarusteisiin - älkää turhaan ihmetelkö miksi... Käytiin me kyllä siellä toisessakin.

728242.jpg

Landungsbrückenillä pistäydyttiin ihailemassa laivoja, mutta ei lähdetty pitemmälle kävelemään eikä satamarundfartille, koska alkoi sataa.

728240.jpg

Täällä selvisi sekin, miten suojatiet poistetaan:ne poltetaan ja kääritään rullalle.

728239.jpg

Komea on Hampurin rautatieasemakin.

733214.jpg

 
 
Ollaan lähdössä Hampurista Lyypekkiin viimeiseksi Saksan yöksi. Kaikki hyvin. Pilvinen päivä, mutta ei juuri sada sentään. 
 
 

Päivämäärän ja viikonpäivän yhdistelmä tuntuu istuvan mainiosti päivän yleisilmeeseen ja sitä myötä vähän mielialaankin.

Lomalla säällä on valtava merkitys, ainahan lomalla ollaan paljon ulkona. Ja nyt sataa. Ihan varmasti sataa koko päivän, koska Lyypekin taivas on aivan harmaa ja pilvet roikkuvat alhaalla. Koko päivä pitäisi selvitä jossain, kun hostellista pitää lähteä aamulla ja vasta iltakymmeneltä on luvassa päästä laivaan. Suunniteltu harhailu Lyypekin toreilla ja Altstadtissa houkuttelee juuri nyt melko vähän.

... tämän verran tuli kuitenkin kierreltyä:

754690.jpg

754693.jpg

 -----

Ollaan sittenkin kaupungilla ja löydettiin ilmeisesti meidän matkamme viimeinen nettikahvila viime hetken päivityksille.

Näin matkan viime päivänä on moni muukin asia löytynyt, mitä pitkin matkaa on vähän katseltu. Miehellä on uudet farkut, Rouvalla lenkkarit ja pikkupojillekin löytyi vihdoin viimein jotain päällepantavaa, kun tähän asti on löytynyt vain prinsessavaatteita. Perillisten kannattaa tulla käymään...

Illalla käydään naapurikaupungin leirintäalueella katsomassa, millaisella varustuksella Rouvan veli vaimonsa kanssa on tänä vuonna matkassa ja sitten lähdetään laivaan iltamyöhään. Sunnuntaiaamuna ollaan Helsingissä.

Tältä se velipojan matkavarustelu näytti. Näiden lisäksi auton tavaratilassa kulkee vielä moottoripyörä. Veli oli palaamassa Itävallasta, laivaliput päivää myöhempään kuin meidän.

754682.jpg

 

 

 
 

On oltu viikko kotona. Tuliaiset on melkein jaettu, oma unirytmi alkaa löytyä ja omat lenkkipolut. Tälläkin viikolla on harrastettu matkailua. Pari pikkuprinsessaa on ollut meillä hoidossa, kun vanhempansa lähtivät vuorostaan lomalle, eli päästiin saman tien aivan uuteen maailmaan ja tutustuttiin Muumimaahan ja Lintsiin.